5.10.2009 13:10
Lausunto luonnoksesta valtioneuvoston asetukseksi yliopistoista ja luonnoksesta opetusministeriön asetukseksi yliopistojen perusrahoituksen laskentakriteereistä
Toimihenkilökeskusjärjestö STTK esittää pyydettynä lausuntona seuraavaa.
STTK:lla ei ole huomautettavaa luonnokseen valtioneuvoston asetuksessa yliopistoista.
Luonnoksesta opetusministeriön asetukseksi yliopistojen perusrahoituksen laskentakriteereistä toteamme seuraavaa.
Perusrahoituksen laskentakriteereiden on oltava läpinäkyvästi arvioitavissa ja laajalti hyväksyttäviä. Käsityksemme mukaan valmistelu on tapahtunut yhteistyössä eri tahojen kanssa, jolloin mainitut edellytykset täyttyvät.
Uudeksi yliopistojen tehtäväksi on säädetty elinikäisen oppimisen edistäminen, mikä voi tarkoittaa erilaisten henkilöiden mahdollisuutta osallistua yliopiston tarjoamaan koulutukseen. Kyse on paitsi erilaisesta aikuiskoulutuksesta (tutkintoon johtava, täydennyskoulutus, avoin yliopisto, erilliset opiskeluoikeudet) myös opiskelijavalinnoista ja olemassa olevan osaamisen tunnustamisesta (AHOT).
Uusi tehtävä ei näy rahoitusperusteissa asetuksen tasolla, mutta siihen viitataan Yliopistojen ohjaus ja rahoitus vuodesta 2010 alkaen –taustamuistiossa. Elinikäinen oppiminen on tärkeä koulutuspoliittinen painopiste myös yliopistoissa ja sitä on yliopistojen ohjauksessa käsiteltävä mahdollisimman laajasti ja tarpeeksi painokkaasti. Aikuisten osaamisen kehittäminen on keskeinen työkalu yliopistoissa syntyvän tiedon ja osaamisen siirtämiseen työelämään. Tämän vuoksi elinikäinen oppiminen mm. täydennyskoulutusmahdollisuuksina on välttämätöntä työ- ja elinkeinoelämälle.
Lisätietoja: koulutuspoliittinen asiantuntija Petri Lempinen