5.10.2009 13:03
Lausunto luonnoksesta laiksi julkisista työvoimapalveluista
Hallituksen esityksen lähtökohtana on perusteluiden mukaan luoda mahdollisuuksia aikuisille osaamisensa päivittämiseen ja kohottamisen työuransa aikana. Tämän saavuttamiseksi esityksessä laajennetaan työttömien oikeutta osallistua omaehtoiseen koulutukseen lyhyiden pätevöitymiskoulutusten ja korkeakoulutuksen osalta. STTK tukee tätä linjaa.
Lakiluonnoksen mukaan työtön voi opiskella yliopistossa ainoastaan saattaakseen loppuun kesken jääneet opinnot. Lain valmistelun lähtökohtana on käsitys, että työelämässä tarvitaan koko ajan korkeammin koulutettua työvoimaa. Tämän vuoksi emme pidä perusteltuna koulutusoikeuden rajaamista vain kesken jääneisiin opintoihin. Ammattiin vaihtamaan joutuvalle työttömälle uuden tutkinnon suorittaminen yliopistossa voi olla järkevä vaihtoehto. Korkeakoulutettu voi suorittaa ammatillisesti pätevöittävän yliopistotutkinnon usein jopa alle kaksi vuotta kestävässä maisteriohjelmassa. Näitä ei pidä rajata lailla pois omaehtoisen koulutuksen mahdollisuuksista vaan niistä on voitava sopia työllistymissuunnitelmassa.
Lyhyiden pätevöitymiskoulutusten lisäksi työttömän on voitava opiskella avoimessa yliopistossa tai ammattikorkeakoulussa ilman pelko työttömyysturvan menettämisessä. Nämä opinnot eivät ole Sen sijaan ne ovat ammatillisesti pätevöittäviä ja voivat edistää työllistymistä.
Osana työurien pidentämistä pyritään saamaan nuoret aikaisemmin koulutuksen ja työelämään. Peruskoulusta suoraan ammatilliseen koulutukseen siirtyvät nuoret voivat olla työelämässä jo 18-vuotiaina. He voivat olla jo ennen 25-vuoden ikää työvoimapoliittisesti perustellun koulutuksen tarpeessa. Iältään nuoria, mutta useamman vuoden työhistorian omaavia henkilöitä ei motivoida osaamisensa kehittämiseen sysäämällä heidät opintotukijärjestelmän piiriin. Heidänkin osalta työllistymissuunnitelmaa laadittaessa omaehtoisen koulutuksen on oltava yksi lain sallima mahdollisuus.
Lisäksi muistutamme, että kategorinen 25-vuoden ikäraja on ristiriidassa yleisempien poliittisten tavoitteiden kanssa, joilla pyritään turvaamaan työvoiman riittävyys.
Lisätietoja: talouspoliittinen asiantuntija Ralf Sund