Kosti, Konsta, Konstantin 21.5.

 

12.10.2009 11:21

Lausunto koskien indeksiehdon käytön rajoittamisesta annetun lain voimassaolon mahdollista jatkamista

Pyydettynä lausuntona Toimihenkilökeskusjärjestö STTK lausuu seuraavaa.

Toimihenkilökeskusjärjestö STTK pitää hallituksen esitystä indeksiehdot kieltävän lain jatkamisesta vuoden 2012 loppuun saakka tarpeellisena.

Suomen inflaatiovauhti ei voi poiketa pitkällä aikavälillä Euro-oloissa olennaisesti tärkeimmistä kilpailijamaista, ilman että sillä on haitallisia vaikutuksia kilpailukykyyn. Talouden ulkoisista häiriöistä seuraavat hintapaineet voisivat indeksisidonnaisuuksien kautta levitä haitallisesti koko talouteen ja aiheuttaa talouden toiminnalle haittaa sekä lisätä talouden epävakautta. Matalan inflaation tavoite on hyväksytty laajasti yhteiskunnassa, eikä sitä tule vaarantaa indeksiehdot kieltävästä laista luopumalla. Indeksiehdot kieltävä laki tuleekin nähdä ennaltaehkäisevänä tekijänä inflaatiopaineiden hallinnassa. Kun mitään erityisiä haittoja ei ole osoitettavissa indeksiehdot kieltävän lain jatkamisesta, niin lakia kannattaa jatkaa vuoden 2012 loppuun saakka.

Lisätietoja: ekonomisti Seppo Nevalainen

 
 
© Toimihenkilökeskusjärjestö STTK 2007