Maila 17.5.

 

5.5.2009 11:47

Ehdotus tuulivoiman syöttötariffiksi

Työ- ja elinkeinoministeriö

Asia TEM269:00/2008 Ehdotus tuulivoiman syöttötariffiksi

STTK kannattaa työryhmän esitystä tuulivoiman syöttötariffiksi työryhmän esittämällä tavalla.

Suomi on sitoutunut osana EU:n ilmastostrategiaa merkittäviin lisäyksiin uusiutuvien energialähteiden käytössä. Ilman selkeitä ohjaavia toimenpiteitä tämä tavoite ei täyty. Esitetty syöttötariffijärjestelmä tuulivoiman lisätuottamiseksi helpottaa tavoitteen saavuttamista.

Järjestelmälle asettuu kaksi tavoitetta. Yhtäältä syöttötariffin tulisi olla selkeä ja sen tulisi mahdollistaa pitkävaikutteiset investoinnit. Vakaa toimintaympäristö mahdollistaa investoinnit tuulivoimaan. Toisaalta järjestelmää pitäisi voida muuttaa, mikäli asetettuja tavoitteita uusiutuvan energian lisäämiseksi ei saavuteta tai järjestelmään liittyykin ei-toivottuja sivuvaikutuksia. Järjestelmän kehittäminen markkinaehtoiseen suuntaan saattaa olla hyvinkin haasteellista.

Useimmissa EU-maissa on samantyyppisiä järjestelmiä kokeiltu. Työryhmän työssä on kohtuullisen hyvin pystytty hyödyntämään saadut kokemukset.

Järjestelmä rahoitetaan suoraan kuluttajilta. Tältä osin malliin liittyy avoimia kysymyksiä. Työryhmän jatkotyössä on tärkeää, että maksujärjestelmässä huomioidaan oikeudenmukaisuusnäkökohdat.

Monista haasteista huolimatta STTK tukee esitettyä järjestelmää. Suomi ei selviä asetetuista ilmastonmuutos velvoitteista ilman ohjaavaa politiikkaa, jonka yksi osa on uusitutuvaan energiankäyttöön liittyvä syöttötariffijärjestelmä.

Lisätietoja: talouspoliittinen asiantuntija Ralf Sund

 

 

 
 
© Toimihenkilökeskusjärjestö STTK 2007