Maila 17.5.

 

9.11.2009 9:46

Alueiden kehittämislain ja eräiden siihen liittyvien lakien uudistaminen

LAUSUNTO ALUEIDEN KEHITTÄMISLAIN JA ERÄIDEN SIIHEN LIITTYVIEN LAKIEN UUDISTAMISESTA

Yleistä

SAK ja STTK näkevät hallituksen esityksen alueiden kehittämislain ja eräiden siihen liittyvien lakien uudistamisesta pääsääntöisesti myöntei-senä. Maakuntien yhteistyöryhmien toimenkuvan laajentaminen ra-kennerahasto-ohjelmien toimeenpanosta laajemmin aluetason strategisia linjauksia tekevänä ja myös kansallista aluepolitiikkaa yhteen sovittavana elimenä on kannatettavaa. Pidämme erityisen tärkeänä, että syrjäytymisen ehkäisyyn liittyvät tavoitteet alueiden kehittämislaissa säilytetään eikä niiden anneta jäädä kuolleiksi kirjaimiksi. SAK ja STTK kannattavat myös alueiden kehittämisen neuvottelukunnan ja rakennerahastoneuvottelukunnan yhdistämistä sekä seutukuntajaosta luopumista.

Maakuntien liitot ja yhteistyöryhmät

Lakiesityksen merkittävin vaikutus on maakuntien liittojen aseman vahvistuminen. Hyvän hallinnon näkökulmasta on tärkeää varmistaa, että aseman vahvistumisen myötä hallinnon avoimuus ja läpinäkyvyys varmistetaan.
Maakunnan liittojen tehtävien kasvamisen myötä maakunnan yhteistyöryhmien merkitys kasvaa. Lakiesitys antaa yhteistyöryhmälle erittäin vaativan yhteensovittamistehtävän. Käytännössä yhteis-työryhmän toiminnan sujuvoittaminen edellyttää §17 mahdollistamien jaostojen perustamista, jotta yhteistyöryhmä voi jakaa työtaakkaansa pienempiin osakokonaisuuksiin.

Käytännön kokemus yhteistyöryhmien toiminnasta on jo nykyistenkin tehtävien vallitessa se, että suureen asiamäärään perehtyminen pikaisessa ajassa on vaativaa. Tästä johtuen SAK ja STTK edellyttävät, että yhteistyöryhmien puheenjohtajistolla on läsnäolo-oikeus yhteistyöryhmien sihteeristössä. Yritystukipäätökset tulee saattaa maakunnan yhteistyöryhmän tietoon ja päätöksenteon tulee olla läpinäkyvää huolimatta liikesalaisuuden piiriin kuuluvista tiedoista. Liikesalaisuuden piiriin kuulumisen määrittely tulee tehdä vain erittäin painavista syistä.

Maakuntien yhteistyöryhmän kokoonpanon osalta lakitekstissä tulisi täsmentää kokoonpanon olevan vähintään 8+8+8+1. Lakiesitys antaa nykyisessä muodossaan mahdolisuuden muodostaa ryhmästä pienempi, joka on ristiriidassa yhteistyöryhmän tehtävien kasvun kanssa.

SAK ja STTK kiinnittävät huomiota lakitekstiin myös niiltä osin kuin kyse on alue- ja rakennepolitiikan neuvottelukunnan ja yh-teistyöryhmien kokoonpanosta. Kuten maakuntien yhteistyöryhmien kokoonpanon, myös näiden kahden ryhmän osalta tulee kokoonpanossa mainita työmarkkinajärjestöt. Näin varmistetaan se, että työmarkkinajärjestöt alueiden keskeisinä vaikuttajina ja erityisesti työelämän ja koulutuksen ennakoinnin asiantuntijoina voivat antaa panoksensa alueiden kehittämiseen keskeisissä toimielimissä niin kan-sallisella kuin maakuntatasollakin. 

Mielestämme nykyiseen äkillisiä rakennemuutosalueita koskevaan käytäntöön kaivataan parannusta erityisesti tukien hakumenettelyn selkiinnyttämisen osalta ja yhtenäisen käytännön takaamiseksi koko maassa.


Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK ry

Toimihenkilökeskusjärjestö STTK

 
 
© Toimihenkilökeskusjärjestö STTK 2007