Armi, Ronja 4.2.

 

Kansainvälinen edunvalvonta

Maailma muuttuu ja ay-liikkeen on vastattava muutoksiin. Ammattijärjestöjen jäseniä koskevia päätöksiä tehdään yhä useammin muualla kuin kansallisella tasolla. Edunvalvontakin on yhä kansainvälisempää.

Kansainvälistä yhteistyötä tehdään eri tasoilla: suomalaisella, pohjoismaisella, eurooppalaisella ja maailman tasolla. Jäsenten edunvalvonta laki- ja sopimusteitse on liittojen ja keskusjärjestöjen yhteinen tehtävä niin kansainvälisesti kuin kansallisestikin.

Maailmanlaajuisessa edunvalvonnassa STTK:n tärkein tavoite on meneillään olevan globalisaatiokehityksen hallinta. STTK osallistuu maailmanlaajuisten palkansaajajärjestöjen ja muiden verkostojen kautta työhön, jolla pyritään siihen, että työntekijöiden perus- ja ay-oikeudet toteutuvat kaikkialla maailmassa.

Euroopan unioni on muodostunut yhä merkittävämmäksi edunvalvonnan toimintaympäristöksi. Suuri osa työlainsäädännöstä on EU:ssa valmisteltua ja lisäksi EU-tason sosiaalinen vuoropuhelu tuottaa enenevässä määrin myös meitä sitovia sopimuksia ja toimintaa ohjaavia suosituksia.

STTK on myös edustettuna monissa Eurooppa-tason organisaatioissa. Sopimustoiminnan kansainvälisistä puitteista ja mm. Euroopan tasolla solmituista sopimuksista kerrotaan tarkemmin osiossa Yhteiskunta ja työmarkinat > Ylikansallinen sopiminen.

Pohjoismaisessa edunvalvonnassa haetaan keskinäisen yhteistyön kautta parempaa vaikuttamista erityisesti EU:ssa mutta myös maailmanlaajuisesti. Pohjoismaille on yhteistä korkea järjestäytymisaste, kattavat työehtosopimukset ja vahva yhteiskunnallinen vaikuttaminen. Sosiaaliturvajärjestelmät muistuttavat myös toisiaan enemmän kuin muihin maihin vertailtaessa.

Pohjoismaisella tasolla on tiivistetty yhteistyötä koko Itämeren alueen ay-järjestöjen kesken. Sitä varten on perustettu myös oma verkosto BASTUN.

STTK on mukana myös kotimaassa toimivien kansainvälisten järjestöjen toiminnassa. STTK osallistuu FinnWatchin, Suomen ammattiliittojen solidaarisuuskeskuksen SASKin, Reilun kaupan edistämisyhdistyksen sekä Eettisen foorumin toimintaan. 

 
 
© Toimihenkilökeskusjärjestö STTK 2007