Eurooppayhtiöitä koskeva lainsäädäntö (Eurooppayhtiölaki 742/2004) astui voimaan lokakuussa 2004. Eurooppayhtiö on ylikansallinen yhtiömuoto, jonka perustamiseen liittyy olennaisesti yhteistoiminta yrityksen ja sen henkilöstön kesken.
Henkilön edustuksesta eurooppayhtiöissä on säädetty lailla 758/2004. Lain mukaan henkilöstöedustus kattaa henkilöstölle tiedottamisen, sen kuulemisen ja henkilöstön edustajien osallistumisen eurooppayhtiön hallintoelinten päätöksentekoon.
Eurooppayhtiön hallintoelimessä henkilöstöedustus on järjestettävä, mikäli jossakin eurooppayhtiön perustamiseen osallistuvassa yhtiössä on hallintoedustus ollut ennestään käytössä. Eurooppayhtiön rekisteröiminen edellyttää henkilöstöedustuksen järjestämistä. Lain mukaan henkilöstöedustus toteutetaan ensisijaisesti sopimalla. Jollei sopimukseen päästä, sovelletaan lain toissijaisia säännöksiä.
Laissa säädetään henkilöstöedustuksen järjestämisestä Suomessa rekisteröitävässä eurooppayhtiössä. Lain joitakin säännöksiä, kuten henkilöstönedustajien valintaa Suomessa koskevia säännöksiä, sovelletaan siitä riippumatta, missä Euroopan talousalueen jäsenvaltiossa yhtiö rekisteröidään.
Lisäksi laissa säädetään mm. henkilöstön edustajien salassapitovelvollisuudesta ja suojasta, työstä vapautuksesta sekä ansionmenetyksen korvauksesta. Samoin säädetään seuraamuksista, joita aiheutuu jos määräyksiä ei noudateta.
Lisätietoja lakimies Inka Douglas