Arho 7.9.

 

Eurooppalainen edunvalvonta

Euroopan unioni on muodostunut yhä merkittävämmäksi STTK:n edunvalvonnan toimintaympäristöksi. Suuri osa työlainsäädännöstä on EU:ssa valmisteltua ja lisäksi EU-tason sosiaalinen vuoropuhelu tuottaa yhä enemmän myös meitä sitovia sopimuksia ja toimintaa ohjaavia suosituksia. EU-ulottuvuudesta on tullut tärkeä osa STTK:n ja STTK:laisten ammattiliittojen asiantuntijoiden työtä EU:n kolmikantaisten valmistelukomiteoiden ja Euroopan ammatillisen yhteisjärjestön EAYn omien työryhmien kautta.

Euroopan ammatillinen yhteisjärjestö EAY 

Eurooppalaisen ay-liikkeen keskeisin järjestö on Euroopan ammatillinen yhteisjärjestö EAY, jonka jäseniä kaikki suomalaiset ja lähes kaikki pohjoismaiset keskusjärjestöt ovat. EAY:hyn kuuluu noin 80 eurooppalaista keskusjärjestöä ja yhteensä reilut 60 miljoonaa jäsentä.

STTK:n puheenjohtaja Mikko Mäenpää kuuluu EAY:n hallitukseen ja ainoana suomalaisena myös EAY:n työvaliokuntaan.

Tavoitteidensa edistämiseksi STTK tiivistää yhteistyötä EAY:n yhteydessä toimivaan koulutettuja ammattilaisia edustavaan Eurocadres-järjestöön.

Eurooppalaiset ammattisihteeristöt

STTK vahvistaa suhteitaan myös jäsenkuntamme kannalta keskeisiin eurooppalaisiin ammattisihteeristöihin, kuten julkisten alojen EPSUun, mm. palvelualoja ja tietoaloja edustavaan UNI-Euroopaan  ja keskeisiin teollisuusaloja edustaviin järjestöihin, kuten Euro-Metalliin.

Euroopan talous- ja sosiaalikomitea ETSK

STTK:lla on edustaja myös Euroopan talous- ja sosiaalikomiteassa ETSKissä, jossa on hyvä mahdollisuus vaikuttaa EU:n säädös- ja ohjelmatoimintaan, puheenjohtajamaiden valmisteluun ja eurooppalaiseen keskusteluun, sekä seurata EU:n kehittymistä eri lohkoilla ja toiminta-alueilla.

Lisäksi ETSK:n suomalaiset jäsenet pitävät yhteyttä Brysselissä toimiviin työnantaja- ja etujärjestöjen edustajiin, Suomen EU-edustuston virkamiehiin, komission virkamiehiin sekä Euroopan parlamentin edustajiin.

Palkansaajajärjestöjen EU-edustusto

STTK tekee eurooppalaisessa edunvalvonnassa yhteistyötä myös muiden suomalaisten palkansaajakeskusjärjestöjen kanssa. Järjestöillä on Brysselissä yhteinen toimisto, Palkansaajajärjestöjen EU-edustusto (FinUnions).

Linkit organisaatioiden verkkosivuille

© Toimihenkilökeskusjärjestö STTK 2007