Etätyö on tapa organisoida työtä. Sen keskeisiä tunnusmerkkejä on, että työ, jota voitaisiin tehdä työnantajan tiloissa, tehdään säännöllisesti varsinaisen työpaikan ulkopuolella ja että tässä työssä tai sen organisoinnissa käytetään apuna tietotekniikkaa. Etätyötä voidaan tehdä työ- tai virkasuhteessa.
Etätyö perustuu vapaaehtoisuuteen. Työnantaja ja työntekijä sopivat etätyön tekemisestä keskenään. Etätyöstä voidaan sopia joko työsopimusta solmittaessa tai työsuhteen aikana.
Työsopimus etätyötä varten
STTK:ssa on tehty mallilomake, jonka pohjalta voi laatia työsopimuksen etätyöhön. Lomake soveltuu sekä työ- että virkasuhteisille etätyön tekijöille. Liitteenä lomake (rtf-muodossa) ja sen täyttöohjeet.
Etätyösopimusmalli
Puitesopimus etätyöstä
Eurooppa-tason työmarkkinajärjestöt ovat laatineet puitesopimuksen etätyöstä. Sopimuksen tavoitteena on luoda yleiset puitteet, jotka pannaan EU:n jäsenmaissa täytäntöön kansallisten menettelytapojen ja käytäntöjen mukaisesti. Etätyösopimus on vuodelta 2002. Suomalaiset työmarkkinajärjestöt ovat tehneet kansallisen sopimuksen etätyötä koskevan puitesopimuksen täytäntöönpanosta vuonna 2005.
Työmarkkinajärjestöt sopivat siitä, että laaditun puitesopimuksen periaatteet muodostavat jatkossa pohjan etätyöstä sopimiselle työ- ja virkaehtosopimuksissa.
Järjestöt ovat laatineet myös sopimukseen liitteen asioista, jotka tulee ylipäänsä ottaa huomioon etätyöstä sovittaessa, joko työ- ja virkaehtosopimuksissa tai yksittäisissä työsopimuksissa. Huomioitavia asioita ovat muun muassa etätyön vapaaehtoisuus, tietoturva, työvälineet ja -suojelu sekä koulutus.
Sopimukset ja liite löytyvät sivulta Eurooppa-tason puitesopimukset.