Työmarkkinajärjestöjen ulkopuolelta valtakunnansovittelijaksi valittu Esa Lonka aikoo "maalata suojateitä" ennakoivasti. Sovittelijan toimistoon saa tulla muutoinkin kuin työtaisteluilmoitus kainalossa. Uusi valtakunnansovittelija Esa Lonka aikoo pitää toimistonsa ovet avoinna.
– Täällä on monenlaisia asiakkaita. Sellaisia, jotka tulevat työnseisausilmoitus kainalossaan. Sitten niitä, jotka tulevat ennen kuin oma neuvottelutilanne on edes kärjistymässä.
Lonka ei pidä pahana, että häneen ollaan yhteydessä ja pyydetään apua ennen kuin neuvottelut jämähtävät. Lentäjien eripuran sovittelun epäonnistuminen näyttää jättäneen karvaan maun. Silti Lonka on toiveikas.
– Monesti vapaaehtoinen sovittelu on auttanutkin. Toisaalta työmarkkinaosapuolten pitää neuvotella niin pitkälle, että tietävät, missä erimielisyys on. Ei tänne kannata tulla sadan kohdan listan kanssa.
Osa työmarkkinaosapuolista on välttänyt vierailua valtakunnansovittelijan toimistossa.
– Siihen liittyy varmasti keskinäinen luottamus käytettävissä oleviin tietoihin. Kyllä kaikilla aloilla on tämä mahdollisuus, mutta se ei tunnu toimivan samalla tavoin, Lonka pohtii.
Onko meillä lakkoherkkiä aloja vai lakkoherkkiä liittojohtajia?
– En haluaisi sanoa, että jotkin alat olisivat hankalia tai lakkoherkkiä. Neuvottelutoiminta on kuitenkin inhimillistä toimintaa. Ihmisethän sitä käy, puolin ja toisin.
Alakohtaisuus näkyy ratkaisuissa
Esa Lonka valittiin valtakunnansovittelijaksi poikkeuksellisesti työmarkkinajärjestöjen ulkopuolelta. Lonka ei tunne lukkarinrakkautta kumpaankaan työmarkkinaosapuoleen. Hän tunnustautuu ennen muuta työlainsäädännön mieheksi. Opiskeluaikainen työoikeuden professori Kaarlo Sarkko toimi sittemmin valtakunnansovittelijana.
– Hän ei kovasti ihmettelisi, Lonka hymähtää valintaansa viitaten.
Pitkä ura eri ministeriöissä lainvalmistelijana päättyi elokuussa. Työkokemukseen mahtuu myös kesäduuni Helsingin kaupungin rakennusvirastossa.
– Olin maalaamassa suojatietä, Lonka kertoo.
Vaaran paikkoja riittää syksyllä ruuhkaksi asti. Lonka huomauttaa, että kahdella avainsektorilla eli teknologiateollisuudessa ja merenkulussa tehdyt sopimukset vähentävät kitkaa.
Moni ammattiliitto on kuitenkin ilmoittanut, ettei niille riitä teknologian 0,5 prosentin korotus ensi vuodelle.
– En epäile ollenkaan, että teknologiateollisuuden kaltaisia ratkaisuja tulee. Varmaan tulee jotain muutakin. Iso kysymys on, syntyykö muunlaisia sopimuksia ilman uhkia, Lonka arvioi.
Mallia voi katsoa muiltakin
Sovittelu venyy usein yötä myöten. Lonkan mukaan tavallisimmin kyse on useasta samanaikaisesta sovittelusta.
– Virka-ajalta loppuvat tunnit. Täytyy ottaa aikaa sieltä, mistä löytyy. Tavoitteeni ei ole, että täällä pitää yötä myöten istua, Lonka toteaa.
Hän valmistautuu sovitteluun ottamalla etukäteen selkoa kiistasta. Osapuolilla on velvollisuus olla sovittelijan käytettävissä.
Kuinka hyvin työehtosopimukset pitää tuntea?
– En ole edes lukenut kaikkia. Osapuolten tehtävä on kertoa, mistä tämä on kiinni, Lonka sanoo.
Toisinaan ratkaisu voi löytyä kurkistamalla, miten asia on muualla ratkaistu. Lonka huomauttaa, että eri alojenkin sopimuksissa on samantyyppisiä määräyksiä. Toisinaan malleja on katsottu Suomen ulkopuolelta.
– Meillä on yrityksiä, jotka toimivat kansainvälisesti. Kyllä jotain vaihdantaa tapahtuu siinäkin.
Paikallinen sopiminen työllistää
Moitteita suomalaisten lakkoherkkyydestä valtakunnansovittelija ei ymmärrä. Toista oli 1970-luvulla, Lonka muistuttaa.
– Samoista asioista ei tänä päivänä saa työtaisteluja aikaiseksi.
Kun keskustelu kääntyy laittomiin lakkoihin ja kolmatta osapuolta koskeviin mielenilmauksiin, Lonka toteaa, että pelisäännöistä sopiminen kuuluu työmarkkinaosapuolille.
– Siinä olisi hyvä vaikka keskinäisin neuvonpidoin päästä eteenpäin.
Paikallinen sopiminen tuo muassaan omat mutkansa. Jos työehtosopimuksessa ei ole sovittu tiukan tilanteen varalle perälaudoista tai ratkaisulautakunnista, kiista pitää ratkaista tuomioistuimessa.
– Työriitalaissa sanotaan, että jos asia kuuluu työtuomioistuimen toimivaltaan, sitä ei pidä sovitella, Lonka naurahtaa.
Käytäntö on hieman toista.
– Hyvin usein osapuolet pyytävät sovittelijan apua, vaikka asia kuuluu työtuomioistuimeen ja työehtosopimus on voimassa. He haluavat katsoa ensin, saataisiinko täällä asia nopeasti ratkaistua.
Lonka myöntää, että valtakunnansovittelijan työ vie voimia.
– Pitää olla jonkinlaisessa fyysisessäkin kunnossa, että jaksaa.
Hän paljastaa purjehtivansa kesäisin, jos vain ehtii. Talvella kunto pysyy hiihtämällä.
Alakohtaisiin sovittelijoihin
Piirisovittelijat katoavat sitä mukaa kuin heidän kolmivuotiset pestinsä päättyvät. Entinen piirisovittelija Esa Lonka ei haikaile järjestelmän perään.
– Maakunnissa on aika vähän työriitalain tarkoittamia riitoja. Valtaosa jutuista on pääkaupunkiseudulla.
Moni alueellinen riita siirrettiin vanhankin järjestelmän aikana Helsinkiin.
– Usein niissä on ollut valtakunnallinen funktio takana.
Tapausten ruuhkautuminen pääkaupunkiseudulle puoltaa Lonkan mukaan lisävirkoja valtakunnansovittelijan tueksi. Joka tapauksessa hän tarvitsee sijaisen.
– Laki antaa mahdollisuuden, että voidaan määrätä tarpeellinen määrä sovittelijoita. Kannattaa harkita, voisiko pääkaupunkiseudulla olla parikin sovittelijaa.
Työnjakoa voisi Lonkan mielestä vielä miettiä.
– Jatkossa voisi katsoa, että sovittelijat toimisivat alakohtaisesti. Olisi erikoistumista eri sektoreille, hän hahmottelee.
Valtakunnansovittelija voi halutessaan siirtää riidan jollekin sovittelijalle työstettäväksi tai soviteltavaksi.
– Ei ole ongelma sinällään, mistä sovittelija tulee. Sovittelu tapahtuu siellä, missä osapuolet ovat, Lonka toteaa.
Piirisovittelijoita on ollut yhteensä kuusi: Helsingissä, Turussa, Tampereella, Kuopiossa, Oulussa ja Ahvenanmaalla. Lonka lupaa, että alueellinen näkökulma säilyy jatkossakin.
TEKSTI: Birgitta Suorsa/ UP-uutispalvelu
KUVA: Eija Hiltunen