Eurooppalaisen ay-liikkeen keskeisin järjestö on Euroopan ammatillinen yhteisjärjestö EAY, jonka jäseniä kaikki suomalaiset ja lähes kaikki pohjoismaiset keskusjärjestöt ovat. STTK:lla on meneillään olevalla toimikaudella hallituspaikan lisäksi myös työvaliokuntapaikka EAY:ssa, mikä antaa sille mahdollisuuksia viedä tärkeitä asioita eteenpäin ja kehittää kahdenvälisiä suhteita muihin eurooppalaisiin keskusjärjestöihin.
Euroopan ammatillinen yhteisjärjestö EAY (European Trade Union Confederation ETUC) perustettiin vuonna 1973. EAY:hyn kuuluu noin 80 eurooppalaista keskusjärjestöä ja yhteensä reilut 60 miljoonaa jäsentä. EAY:n toimisto sijaitsee Brysselissä. Järjestön pääsihteeri on britti John Monks ja puheenjohtaja Ruotsin LO:n puheenjohtaja Wanja Lundby-Wedin.
EAY:n yhteydessä toimii tutkimuslaitos ETUI-REHS, jossa on yksiköt tutkimusta, koulutusta ja työsuojelua varten. Laitos suorittaa omaa tutkimusta ja antaa asiantuntija-apua EAY:lle ja sen jäsenliitoille. Tutkimusaiheina ovat mm. Lissabonin tavoitteiden toteutuminen, henkilöstön edustajien asema yrityksissä ja sosiaalinen vuoropuhelu. ETUI-REHS julkaisee neljä kertaa vuodessa ilmestyvää Transfer-lehteä.
EAY ja työantajia edustavat järjestöt Confederation of European Business BUSINESSEUROPE ja European Centre of Enterprises with Public Participation and of Enterprises of General Economic Interest CEEP käyvät yhdessä ns. sosiaalista vuoropuhelua (social dialogue), joka on kolmikantaista yhteistyötä EU-tasolla. Vuoropuheluun kuuluu monia palkansaajille tärkeitä asioita, mm. työsuojelu, sosiaaliturva, ammatillinen koulutus ja työoikeusasiat. EAY:llä on virallinen neuvoa-antava asema EU:n lausunnonantajana.
STTK tukee EAY:n pyrkimyksiä vahvistaa ja laajentaa EU:n sosiaalista vuoropuhelua sekä yleisellä että sektorikohtaisella tasolla. Tavoitteena on kehittää järjestelmä, joka tuottaa EU:n kattavia sitovia lainsäädäntöteitse vahvistettavia sopimuksia. EU-tason sopimustoiminnassa pohjan muodostavat ILO:ssa kolmikantaisesti hyväksytyt normit.
EAY:n työvaliokunnassa ja hallituksessa pitää toimihenkilö- ja asiantuntijajärjestöprofiilia terävöittää olemalla aktiivinen meitä lähellä olevissa asioissa. STTK:n puheenjohtaja Mikko Mäenpää kuuluu EAY:n hallitukseen ja ainoana suomalaisena myös EAY:n työvaliokuntaan.
Tavoitteidensa edistämiseksi STTK tiivistää yhteistyötä EAY:n yhteydessä toimivaan koulutettuja ammattilaisia edustavaan Eurocadres-järjestöön.