Tuli käytyä Tukholmassa. Laiva ajoi jäissä kuin juna raiteilla ja Ruotsin junat kulkivat ajallaan, toisin kuin meillä Suomessa. Muuten Tukholmassa oli yhtä hienoa kuin aina ennenkin. Vaurasta, vilkasta ja monikulttuurista.
Ruotsalaiset ovat aloittamassa sopimusneuvottelukierrosta, pääosa sopimuksista raukeaa tänä keväänä. Ruotsalainen sopimusjärjestelmä on perustunut siihen, että teollisuussektori avaa pelin: se määrittää sopimuskorotustason jota muut alat sopimusalat seuraavat sitä. Suomessa kirottu palkka-ankkuri on ollut Ruotsissa käytössä jo yli kymmenen vuotta.
Kaikki ei ole kuitenkaan ikuista. Viime sopimuskierroksella vuonna 2007 Ruotsin palvelualat ei tyytynyt asemaansa teollisuuden perässähiihtäjänä vaan ylitti teollisuuden asettaman korotustason. Siitä syntyi sotku, jota puitiin mediassa, palkansaajajärjestöissä ja työnantajajärjestöissä. Vierailin samoihin aikoihin Ruotsin metallityöntekijöiden liitossa, jossa oltiin todella huolissaan sopimuskierroksen seurauksista. Kruunua ja valtikkaa ei haluttu antaa muille tahoille.
Viime sopimuskierroksen jälkeen Ruotsin työmarkkinajärjestelmän asiantuntijat arvioivat, että Ruotsissa palataan vielä päiväjärjestykseen ja teollisuusala ottaa asemansa. Kysyin perjantaina Ruotsin palvelualan suurimman työnantajaliiton edustajalta, että kuka määrittää tämän kierroksen sopimusten kustannustason. Hänen mukaansa sen määrittää kansainvälistä kilpailua kohtaava sektori. Teollisuus tai palveluala, vaikka it-ala. Piste.
Ruotsissa palvelualalla on enemmän merkitystä kuin Suomessa. Ruotsalainen palveluala on voimakkaasti kasvava ala, eräiden arvioiden mukaan ruotsalainen palveluvienti kasvaa kolmanneksi nopeimmin maailmassa. Eipä ihme, että sekä palvelualan työnantaja- että palkansaajapuoli ei tahdo jäädä teollisuuden varjoon työmarkkinoilla. Jos Ruotsin palvelualat onnistuvat selättämään teollisuuden tässä valtataistelussa, niin miten käy Suomessa? Millä aikataululla Sveriges sak är vår sak?
Elinkeinopoliittinen asiantuntija, ekonomisti Antti Aarnio