Demokratiassa sanotaan olevan valuvika, tämän päivän liiallinen preferointi huomisen sijaan. Poliittinen pätkätyöläisyys voi aiheuttaa nykyisyyden maksimointia tulevaisuuden kustannuksella. Kvartaalitalouden rinnalla meillä on kvartaalipolitiikka, neljän vuoden tulevaisuushorisontti.
Isossa kuvassa merkittävin muutos yhteiskunnassa on vallan ajallisen ulottuvuuden kasvu. Selvemmin sanottuna: jos tuhat vuotta sitten jotakuta harmitti, saattoi hän polttaa kylän. Sata vuotta sitten oli jo konekiväärit ja palopommit ja tuho oli suurempi. Nykyterroristi voi pahimmassa tapauksessa aiheuttaa vahinkoa paitsi nykyisyydelle, myös lukuisia sukupolvia eteenpäin.
Sama pätee kollektiivisiin ratkaisuihin, nykypoliitikoilla on edeltäjiin suhteutettuna paljon paremmat saumat sössiä paitsi meidän, myös jälkeläistemme asiat. Päätöksenteon tulisi siis yhä selvemmin ottaa huomioon tulevaisuus.
Suomalaisessa yhteiskunnassa on myös toisentyyppinen "valuvika", ikärakenne. Yhtä lailla kuin on mahtavaa se, että ihmisten elinikä on pidentynyt, on se samaan aikaan ongelma talouden näkökulmasta. Jonkun tulee maksaa ikääntymisen kustannukset. Tuo joku on kunkin aikakauden työikäiset kansalaiset.
Hyvinvointivaltio on perinteisesti ymmärretty kansalaisten sosiaalisten oikeuksien takaajana, käytännössä eri yhteiskuntaryhmien välisenä tulonsiirto- ja palveluntuotantoapparaattina. Ikääntymisen myötä tulonsiirrot näyttäytyvät yhä enemmän sukupolvien välisenä uudelleenjakona. Tämäkään ei olisi ongelmallista, jos ikäluokat olisivat samankokoisia tai jos ikäluokkien kokovaihteluihin varauduttaisiin kunnolla.
Suomalainen eläkejärjestelmä on eurooppalaisessa vertailussa hyvä, meillä on sentään jonkinmoiset rahastot. Niillä ei silti nykyistä eläkepommia pureta, ellei eläkemaksuja nosteta reippaasti. Ikääntymisen kustannukset eivät rajoitu eläkkeisiin. Reilusti suuremmat menot aiheutuvat vanhusten hoiva. ja terveyspalveluista. Näiden menojen kasvuun ei ole varauduttu mitenkään.
On kuitenkin jälkiviisasta valitella, miksei eläkemaksuja ole kerätty enemmän tai hoivarahastoja perustettu. Tulonsiirrot edellyttävät solidaarisuutta ja se edellyttää oikeudenmukaisuutta. Eläkejärjestelmä kestänee suurten ikäluokkien eläkkeelle siirtymisen. Jos hyvin käy, saamme vielä hoivapalvelutkin järjestettyä, ehkäpä velkojakin maksuun.
Se edellyttää erittäin hyvää talouskasvua, joka ei nyt näytä niin todennäköiseltä kin vielä muutama vuosi sitten. Iso kysymys on, mitä teemme, jos talous ei kasva niin kuin on odotettu. Silloin voi olla solidaarisuus koetuksella. Olennaisinta on, että sukupolvien välinen rakkaus riittää. Ja yleinen tosiasia on, että rakkaus riittä, jos parisuhteen kummatkin osapuolet panostavat suhteeseen.
Solidaarisuus ilmenee yhteisvastuuna. Jos talous ei kasva sitä tahtia mitä eläkejärjestelmä olettaa, kaikkien on tultava talkoisiin mukaan. Vastuuta ei voi jättää yksin palkansaajien varaan.
STTK:n alue- ja elinkeinopoliittinen asiantuntija Lauri Korkeaoja.
Kirjoitus on julkaistu Uutispäivä Demarissa 5.7.2010.