Pitkäaikaistyöttömyys on Suomessa räjähtämässä silmille. Samaan aikaan kun työttömyys ja lomautukset ovat vähentyneet, yli vuoden työttömänä olleiden määrä on kasvanut 39 prosenttia. Heinäkuun lopussa yli vuoden yhtäjaksoisesti työttömänä olleita oli 57 100, mikä on 16 100 enemmän kuin vuotta aikaisemmin.
Tämä joukko tulee kasvamaan entisestään, sillä yli puoli vuotta työttömänä olleita on myös yli 60 000. Teollisuuden rakennemuutos ja etenkin telakkateollisuuden surkea tila varmistavat, että virta työttömyyteen ei katkea.
Pitkittyvä työttömyys syö ihmistä sisältä. Se vie omanarvontuntoa ja uskoa omiin kykyihin. Muistan tämän omakohtaisesti 1990-luvun laman jälkimainingeista. Tämän vuoksi he tarvitsevat tukea ja kannustusta läheisiltään ja palveluita, joiden avulla paluu työhön voisi olla mahdollinen.
Valitettavasti yhteiskunta ei käytännössä tule apuun. Työvoimakoulutukseen osallistuneista vajaa kuusi prosenttia on pitkäaikaistyöttömiä. Aktiivitoimet kohdistuvat muutosturvaan ja muutenkin työttömyyden alkujaksoihin. Edes viranomainen ei ole lähiomainen, joka uskoisi pitkään työttömänä olleen mahdollisuuksiin.
Kuitenkin neljännes vaikeimmin työllistyvistä työnhakijoista tarvitsisi koulutusta tai tukityötä, jossa ammattitaidon voisi nostaa nykypäivänä vaadittavalle tasolle.
On selvää, että työ- ja elinkeinotoimisto ei voi auttaa henkilöitä, joiden työkyvyn ovat työttömyyden lisäksi vieneet päihteet tai mielenterveydenongelmat. Jonkun pitäisi kuitenkin tukea ja auttaa heitä, joilla on vielä toivoa. Valitettavasti heikoimmassa asemassa olevat putoavat eri hallinnonalojen väliseen mustaan aukkoon.
Opetusministeriö ja oppilaitokset järjestävät koulutusta, jonne hakeutuminen vaatii omaa aktiivisuutta ja aloitteellisuutta. Työvoimahallinto siirtäisi moniongelmaiset kuntien sosiaalitoimen vastuulle. Lähes kaikki palveluntarjoajat valittavat resurssien pulaa. Rahaa voisi löytyä toimenpiteisiin, muttei tekijöitä.
Tuottavuusohjelmaa on tästäkin kiittäminen.
Yhteiskunnan kokonaisedun – myös taloudellisen – kannalta olisi järkevää tukea, ohjata ja kouluttaa takaisin työhön ne, joilla on siihen mahdollisuus. Muille on tarjottava sitä apua, mitä he tarvitsevat, sillä pitkään työttömänä ollutkin on yhä ihminen. Nyt eri hallinnonalat painivat omien budjettikehystensä sisällä siirtäen miljoonia paikasta toiseen. Hölmöläinen pidentää peittoa leikkaamalla paloja toisesta päästä.
Pitkäaikaistyöttömien auttaminen vaatii rahaa ja tekijöitä. Se vaatii myös hallinnonalojen rajojen ylittämistä ja poliittista tahtoa. Meillä on varaa maksaa työttömyysturvaa, toimeentuloa tai muita minimaalisen pieniä avustuksia. Nyt tarvitaan halua pieniin investointeihin, joilla moni työtön voisi palata työelämään.
Koulutuspoliittinen asiantuntija Petri Lempinen