Matti Vanhanen jätti pääministerin hommat vaiherikkaiden vuosien jälkeen. Julkisissa arvioissa on pohdittu syitä. Vanhanen on viestittänyt, että hän kertoo todelliset syyt vuosien päästä, mutta että ne eivät ole kovin dramaattiset.
Kovasti kummeksuntaa on herättänyt se, että Vanhanen nopeasti pääministeriyden jälkeen päätti jättää puoluepolitiikan kokonaan. Hän yllätti kaikki tulemalla valituksi Perheyritysten Liiton toimitusjohtajaksi.
Valtakunnan ykköspoliitikosta tuli järjestölobbari. Eikä edes kauhean vaikutusvaltaisen, joskin vakaan ja arvostetun järjestön ykkösnimi.
Miksi näin? En minä tiedä, mutta arvelen, että Vanhasella taisi yksinkertaisesti tulla mitta täyteen. Ensin vuosikaudet nuorisopolitiikkaa, sitten vuosikaudet kansanedustajuutta ja lopulta vuosikaudet ministeriyttä.
Minua on aina ihmetyttänyt se, miksi poliittisista hommista luopumista kummastellaan. Minä en kummastele. Minusta on normaalia haluta elämäänsä uusia suuntia silloin tällöin.
Vanhaselle ei olisi uutta suuntaa tullut politiikassa sen jälkeen, kun hän on jo saanut kokea pääministeriyden. Pelkkä ison salin jakarandatuoli ei viboja tarjoa, jos on istunut niin monilla hienoilla tuoleilla kuin pääministeri on tehnyt.
Arvelen, että Vanhasen tapauksessa vaikuttavat myös kaikki piikissä olevat nais-, vaaliraha-, lautakasa ynnä muut julkiset sotkut. Aika näyttää, saako ex-pääministeri postuumisti jopa tuomioita Nuorisosäätiön myöntämien vaalitukien takia.
Vaikka ei saisikaan, luulen, että Vanhasen vaa'assa painaa sekin, että jokin aika politiikassa on peruuttamattomasti ohi. Vanhanen - kuten moni muukin suomalainen poliitikko - on vanhan liiton miehiä ja naisia, joille on mahdoton käsittää, että vaalirahojen tutkimattomissa teissä olisi jopa ollut rikollisia piirteitä.
He ovat poliitikkoja, joille tuo tyyli oli maan tapa. Nyt maan tapa muuttuu. Samalla vaihtuvat miehet ja naiset. He tuovat uudet maan tavat - hyvässä ja pahassa.
Peruspalveluministeri Paula Risikko (kok) sanoi taannoin 50-vuotisjuhlahaastattelussaan jotenkin niin, että jos politiikassa mielii ajatella vähän pidemmälle kuin seuraavaan hetkeen, se pitä tehdä aamulla suihkussa tai ministeriauton takapenkillä. Hän viittaa siihen, että asioiden vyöry on valtava, samoin kiire, jolla asioita pitää valmistella ja päättää.
Vapaasti tulkiten Risikon lausuma tarkoitti sitä, että ei ole aikaa ajatella. Pitää luottaa valmistelijoihin ja sitten vain jonkinlaisella poliittisella selkäytimellä tehdä päätöksiä. Oikeita tai vääriä, mutta nopeasti.
Tuntuu hirveältä ajatella, että ei koskaan olisi aikaa pohtia niin sanottuja Suuria Kysymyksiä. Minusta meidän äänestäjien henkivakuutus olisi juuri siinä, että päättäjällä on lupa ja suorastaan velvollisuus miettiä nenäänsä pidemmälle.
Mutta jos näin ei ole, ei kannata ihmetellä, miksi poliitikko vaihtaa maisemaa. Se taitaa olla terveen merkki.
STTK:n viestintäjohtaja Marja-Liisa Rajakangas.
Kirjoitus on julkaistu Uutispäivä Demarissa 16.7.2010.