- Lomalla täytyy saada olla lomalla
Toteamus, joka lastenkirja Viirussa ja Pesosessa sivuuttaa loman syvintä olemusta humoristisella tavalla ja pitää sisällään loman perimmäisen merkityksen. Lomalla täytyisi saada olla lomalla ja loman tulisi poiketa arjesta niin paljon, että se tuntuu lomalta.
Vuosittainen loma, joka tavallisimmin sijoittuu kesäkuukausiin, on yleensä palkansaajien pisin yhtämittainen irtiotto työstä. Ohjeita ja vinkkejä lomanviettotavoista tulvii mediasta. Erilaisten lomanviettomahdolisuuksien tiedostaminen, halu kokeilla ja kokea täysin uutta ja erilaista voi kohdistaa lomaan kohtuuttoman suuria odotuksia. Lomalla kaikki on toisin. Onko loma silloin epäonnistunut kun lomatoiveet ja lomien toteutuneet sisällöt eivät kohtaa? Mikä tekee lomasta onnistuneen?
Lomalla kaikki on toisin –kyselytutkimus toteuttiin vuosina 2007–2009 osana laajempaa Joustava loma-aika –tutkimushanketta (Turun yliopiston sosiologian laitos). Kyselytutkimus toteutettiin laajalevikkisenä internetlomakekyselynä, johon haettiin vastaajia Akavan, SAK:n ja STTK:n ammattilittojen sekä median välityksellä.
Tutkimusraportissa analysoidaan pääasiassa palkansaajien vastauksia. Tulosten perusteella sekä palkansaajamiesten että –naisten onnistuneen loman edellytys oli riittävä ja yhtäjaksoinen vuosiloman pituus. Vastaajat, jotka olivat lomailleet vähemmän kuin neljä viikkoa, kokivat etteivät olleet levänneet ja virkistäytyneet siinä määrin kuin pidempään lomailleet.
Suosituimpia lomatoimintoja oli lomailu kotona sekä enemmän ja pidempään nukkuminen. Kuitenkin loma-aikana tehty matka tai arjen rutiineja rikkova mökkeily oli yhteydessä kokemukseen virkistävästä lomasta.
Vuosiloman suunnittelu ilman liiallista stressiä sekä loma-asioissa reiluksi koettu esimies ja joustavat käytännöt olivat virkistävän loman edellytyksiä. Erityisesti miehet kokivat, että jos vuosiloman suunnittelu ja järjestely oli ollut hankalaa, loman ei koettu antavan riittävästi lepoa ja virkistystä, vaikka loma olisi kestänyt neljäkin viikkoa tai pidemmän aikaa.
Kyselyn tulosten mukaan miespalkansaajien lomatoiveet olivat toteutuneet 93,5% ja vastaava luku naisilla oli 89,9%. Onnistuneen loman ja lomatoiveiden alhaiset toteutumisprosentit olivat yhteydessä yksinhuoltajuuteen tai muutoin perheiden taloudellisiin resursseihin.
Vuosilomalaki takaa palkansaajillle palkallisen vuosiloman. Se antaa kuitenkin joustovaraa työpaikka– ja yksilötason neuvotteluille loman pitämisen ajankohdasta sekä loman pituudesta. Oma lukunsa onkin epätyypillisissä työsuhteissa olevat palkansaajat joiden työsuhteesta ansaitaan usein myös hyvin epätyypillinen loma.
Loma kuuluu kaikille. Jokaisella tulisi olla mahdollisuus irtiottoon oman elämän arjesta ja työstä joko matkustaen, mökkeillen, veneillen, luonnossa liikkuen tai pidempään nukkuen. Lomakokemukset ovat yksilöllisiä elämäntilanteestakin riippuen. Perheiden kohdalla korostuu käsitys, että perheloma on onnistunut vain, jos lapset viihtyvät. Tärkeintä olisi, että lomasta olisi sekä aikuisilla että lapsilla mukavat muistot. Että lomalla ollaan saatu olla lomalla ja arkeen palataan virkistyneinä ja levänneinä.
STTK:n T-lomat ry:n toiminnanjohtaja Vuokko Koistila
www.t-lomat.fi