Jo lyhyt tuokio kirjakaupan lehtitiskillä antaa kuvan kuinka suurista asioista maailmalla tällä hetkellä puhutaan. Länsimaiden finanssikriisi, uusien talousmahtien nousu, kasvaneet tuloerot ja osaltaan näiden synnyttämät populistiset liikkeet ja yhteiskuntamallien uudelleenarviointi liikuttavat valtavia rakennuspalikoita joista maailmanjärjestyksemme muodostuu.
Tuoreimmassa Cicero –lehdessä amerikkalainen yhteiskuntatieteilijä Francis Fukuyama käy ansiokkaasti läpi maailmaa ravistelevaa poliittista ja taloudellista murrosta. Oleellista Fukuyaman mukaan murroksessa on keskiluokan asema ja ennen kaikkea sen tunne oman asemansa kehityksestä. Länsimaisen liberalismin voittokulku 1900-luvun lopulla perustui juuri keskiluokkaistuviin yhteiskuntiin syöden samalla elinvoimaa radikaaleilta poliittisilta liikkeiltä.
Kuitenkin useissa länsimaissa viimeisen 30-vuoden aikana globalisaatio, teknologian kehitys ja tulonjaon repeytymiseen johtanut talouspolitiikka ovat johtaneet keskiluokan uuden epävarmuuden tilaan. Merkille pantavaa Fukuyaman mielestä onkin useissa maissa tapahtunut uusien populististen puolueiden ja liikkeiden esiinmarssin ja perinteisen vasemmiston heikkous. Artikkelinsa lopussa Fukuyama kysyy kuinka vapaiden markkinoiden, valtion roolin vähentämisen ja tuloeroja kasvattaneen talouspolitiikan siunauksellisuutta julistaneen kehyskertomuksen on annettu niin pitkään jatkaa voittokulkuaan ilman sitä haastavaa uutta ja kattavaa vastakertomusta.
Ja juuri tätä uutta kertomusta me niin kipeästi kaipaisimme. Palkansaajaliikkeen tulisi napata koppi tilanteesta ja määritellä rohkeammin ja selkeämmin millaista Suomea ja suomalaista työelämää me ajamme. Mikä on meidän oma näkemyksemme kilpailukyvystä, hyvinvointivaltiosta ja oikeudenmukaisuudesta? Millaisen työelämän me haluamme? Ja millä keinoilla ja teemoilla me tätä tulevaisuutta teemme?
Silmiinpistävää suomalaisessa poliittisessa ja yhteiskunnallisessa keskustelussa ovat erot kuinka kattavasti jotkut tahot pystyvät tuomaan esille oman kertomuksensa Suomesta ja sen kehittämisestä, toisten kertomusten jäädessä epäselväksi ja ristiriitaiseksi. Tämä ero on vain kasvanut 2000-luvulla.
Väitän, että tämä kyky muodostaa oma kertomuksensa on avain kansalaisten mieliin ja mielipiteisiin, eikä suinkaan paljon puhuttu ”näkyminen sosiaalisessa mediassa” sinänsä. Hyvä kertomus kyllä kantaa.
Jaakko Haikonen
Kirjoittaja on STTK:n tiedottaja