Vanhemmuuden taakka rojahtaa oikein kunnolla harteille, kun pieni lapsi toteaa, että hänestä tuntuu, etteivät kerhon muut tytöt leiki hänen kanssaan. Joko nyt se julma maailma näyttää pahoja puoliaan?

On pakko keskustella kerhonpitäjien kanssa tilanteesta, sillä ketään ei saa sulkea leikkien ulkopuolelle. Samalla mieleeni muistuvat kokemukset ajalta, jolloin työskentelin eräässä liitossa. Ei, minua ei kiusattu, enkä minä kiusannut ketään. Mutta osaa jäsenistä kiusattiin.

Näiden kiusaamistapausten hoitaminen oli erittäin vaikeaa. Ihmiset olivat hyvin ahdistuneita tilanteestaan, mutta avun antaminen oli hankalaa Helsingin konttorista käsin. Selvyyttä siitä, mitä oli tapahtunut oli hankala saada selville. Puhelut olivat pitkiä, mutta eivät usein johtaneet mihinkään.

Tilastokeskuksen työolotutkimuksen mukaan työpaikkakiusaaminen on lisääntynyt tutkimuksesta toiseen. Joka neljäs suomalainen palkansaaja on joskus joutunut työpaikkakiusaamisen kohteeksi. Käsittämättömän korkea luku! Vaikka kansainvälisissä vertailuissa on omat puutteensa, voinee todeta, että suomalaisessa työelämässä on keskimääräistä korkeampi kiusaamisongelma. Se on sinänsä erikoista, sillä Suomessa on erittäin pitkälle kehitetty työelämää koskeva lainsäädäntö. Esimerkiksi työturvallisuuslaissa on myös kiusaamista koskevia kohtia. Pelkällä lainsäädännöllä ei ongelmia ratkaista. Erilaisia pelisääntöjä ja toimintamalleja kiusaamista kohtaan on netti pullollaan, mutta kiusaamiskokemukset eivät ole silti vähentyneet.

Työelämän kiusaamistapaukset eivät koskaan vähene, jos emme pysty vähentämään kiusaamista lasten keskuudessa. Vanhemmilla on suurin vastuu kasvattamisesta, sillä toisten huomioon ottamien ja empaattisuuteen kasvaminen opitaan ensisijaisesti kotona. Myös päiväkodeilla ja kouluilla on todella tärkeä merkitys lasten kasvatuksen tukemisessa. Päiväkodeissa ja kouluissa opitut toimintamallit jatkuvat työelämässä, jollei niitä saada ajoissa rikottua.

Elinkeinopoliittinen asiantuntija, ekonomisti Antti Aarnio