5.1.2010 14:00
Muutokset työeläkkeissä 2010 alusta alkaen
Vuoden 2010 alusta työeläkkeisiin aletaan soveltaa elinaikakerrointa. Elinaikakertoimella sopeutetaan eläketurvaa kohoavan eliniän aiheuttamiin kustannuksiin ja se vaikuttaa eläkkeisiin alentavasti. Sosiaali- ja terveysministeriö on vahvistanut vuoden 2010 työeläkkeiden kertoimeksi 0,99170,
Elinaikakerroin koskee vuonna 1948 syntyneiden vanhuuseläkkeitä. Jos esimerkiksi vuonna 1948 syntyneen työeläke ilman elinaikakerrointa olisi 1600 euroa, elinaikakertoimella tarkistamisen jälkeen se on noin 1587 euroa. Eläkkeen pienentymisen voi välttää jatkamalla työssä pidempään.
Elinaikakerroin koskee myös henkilöitä, joiden työkyvyttömyys alkaa vuonna 2010. Elinaikakertoimen soveltamista työkyvyttömyystapauksissa kuitenkin lievennetään, sillä työkyvyttömällä ei välttämättä ole mahdollisuuksia pidentää työssäoloaikaansa. Elinaikakerrointa sovelletaankin työkyvyttömyyden alkamisvuoden kertoimella vain siihen mennessä karttuneeseen eläkkeeseen. Eläke lasketaan siten kuin työkyvytön olisi jatkanut työssä vanhuuseläkeikään asti.
Työkyvyttömyyseläkkeisiin kertakorotus
Vuoden 2010 alussa maksetaan alle 51-vuotiaana työkyvyttömäksi tulleiden eläkkeisiin kertakorotus. Korotuksen saavat ne alle 56-vuotiaat, joiden työkyvyttömyyseläke on jatkunut yhtäjaksoisesti viisi vuotta tai kauemmin.
Kertakorotukseen oikeutettujen ei tarvitse itse hakea korotusta, vaan eläkelaitos ilmoittaa asiasta ja eläkkeen muuttuneesta määrästä.
Työkyvyttömän työhön paluu
Työkyvyttömyyseläkkeellä olevien työhön paluuta helpotetaan ensi vuoden alusta määräaikaisella lailla, joka on voimassa vuoden 2013 loppuun.
Työkyvyttömyyseläkkeen saajalla on nyt oikeus ansaita eläkkeensä rinnalla ainakin 600 euroa kuukaudessa sen vaikuttamatta maksetun eläkkeen määrään tai maksuun.
Työkyvyttömyyseläkkeen maksaminen voidaan myös keskeyttää työssäkäynnin ajaksi kolmesta kuukaudesta kahteen vuoteen. Mahdollisuus koskee kaikkia työkyvyttömyyseläkeläisiä. Eläkkeelle palaamiseen ei tarvita työkyvyn arviointia.
Nelivuotisen lain tarkoituksena on helpottaa työhön paluuta yrittävän työkyvyttömän toimeentuloa. Lisäksi työansioista karttuu vanhuuseläkettä 1,5 prosenttia vuodessa.
Vuorotteluvapaasta vakituinen - osa-aikaeläkkeen muutokset
Vuorotteluvapaan aikaista eläkekarttumaa pienennetään. Vuoden 2010 alusta työeläkkeen laskemisessa otetaan huomioon vuorotteluvapaan korvauksen perusteena olevasta palkasta 55 prosenttia nykyisen 75 prosentin asemesta.
Osa-aikaeläkkeen ikärajaa nostetaan 58:stä 60 ikävuoteen. Osa-aikaeläkemuutokset tulevat voimaan vuoden 2011 alussa ja ne koskevat vuonna 1953 ja sen jälkeen syntyneitä. Tätä vanhemmilla säilyy mahdollisuus osa-aikaeläkkeeseen nykyisten säännösten mukaisesti.
Indeksikorotus eläkkeisiin
Kaikkia maksettavia työeläkkeitä tarkistetaan vuoden 2010 alusta työeläkeindeksillä ja eläkkeet nousevat 0,26 prosenttia.
Ansioita, joiden perusteella eläke aikanaan lasketaan, korotetaan 2010 3,27 prosenttia. Palkkakerroin varmistaa eläkkeen arvon säilymisen edunsaajalle.
Keskimääräinen TyEL-maksu vuonna 2010 on 22 prosenttia ja se jakaantuu työnantajien ja työntekijöiden osuuteen.
Työntekijän työeläkemaksun suuruus on ikäsidonnainen. 2010 alusta lähtien 18-52 vuotiailta peritään palkasta 4,5 prosentin maksu. 53 vuotta täyttäneiden maksu on 5,7 prosenttia.
Tarkista työeläkeotteesi
Tieto karttuneesta eläkkeestä lähetetään vuosittain kotiin työeläkeotteessa. Otteen saavat kaikki Suomessa asuvat 18-68-vuotiaat, jotka eivät ole eläkkeellä. TKarttunut eläke on laskettu edelliseen vuoteen mennessä saatujen tietojen mukaan.Otteessa esitetyistä ansioista lasketaan työeläke, joten sen tarkistaminen ja ajantasalla pitäminen on erittäin tärkeää.
Otteen voi tarkistaa oman eläkelaitoksen verkkopalvelusta tai www.tyoelake.fi -palvelusta.
Lisätietoja Eläketurvakeskuksen verkkosivuilta: www.etk.fi