
Vuoden viimeisessä STTK-lehdessä arvioidaan kulunutta työmarkkinakierrosta ja sen antia STTK:laisille aloille. Liittokierros osoitti, että keskiluokan palkansaajissa on voimaa olla niin aloitteentekijä kuin palkkajohtajakin.
Uusia sopimuselementtejä kierroksella olivat mm. kertakorvauksena maksettavat erät sekä rahoitus- ja vakuutusalan palkkakeskustelumalli. Myös laatutavoitteissa päästiin eteenpäin, moniin sopimuksiin saatiin esimerkiksi parannuksia luottamusmiesten toimintaedellytyksiin.
Lehdessä on myös haastateltu Metsäteollisuuden toimitusjohtajaa Anne Brunilaa. Hän uskoo, että alan tulevaisuus vielä kirkastuu, kunhan tämänhetkisistä vaikeuksista selvitään. Lehdessä samoin haastateltu Arkkipiispa Jukka Paarma puolestaan arvioi, että tulevaisuudessa Suomessakin nähdään vielä naispiispoja.
Lisää sopimuskierroksesta myös lehden pääkirjoituksessa sekä Sopimuskierros 2007 -sivulla.