Sinikka, Sini 2.9.

 

10.12.2009 12:00
STTK: Suomi tarvitsee uuden kasvustrategian

STTK:n puheenjohtajan Mikko Mäenpään mielestä talouskriisin keskellä pitäisi kaikesta huolimatta keskittyä Suomen uuden kasvustrategian luomiseen.

- Finanssi- ja talouskriisin jälkeen globalisaatio on edelleen hengissä ja kilpailun merkitys maailmanmarkkinoilla keskeinen. Suomi tarvitsee vahvan näkemyksen tulevaisuudesta. Suomi ei voi menestyä ilman kilpailukykyistä teollisuutta, jolla luodaan hyvinointiyhteiskunnan kehittämisen pohja. Kasvun aikaansaaminen ja uusi tuottavuusloikka edellyttävät lisäksi ilmastonmuutoksen hallintaa, investointeja Suomeen, tutkimus- ja tuotekehitystä sekä niihin pohjautuvaa osaamista ja innovointia, Mäenpää linjasi järjestön edustajistossa torstaina Vantaalla.

Kasvun edellytys Suomessa on kilpailukykyinen teollinen tuotanto.
- Teollisuuden energiatuotanto on turvattava ydinvoimalla, bioenergialla ja tuulivoimalla. Teollisuus tarvitsee myös uuden ajan investointiohjelman, jota julkinen sektori ei kykene yksin rahoittamaan vaan tarvitaan julkisen sektorin ja institutionaalisten sijoittajien yhteistyötä. Yhteistyöllä turvataan teollisuutemme kivijalkojen kuten metsäklusterin sekä teknologia- ja kemianteollisuuden uudistuminen.

Osaamisen kehittäminen jatkuu läpi työuran.
- Vahva osaaminen on avain työurien pidentämiseen ja tuottavuuden kasvuun. Osaamisen vahvistaminen on haaste esimiestyölle, työn organisoinnille ja työajoille, Mäenpää arvioi.

Parhaillaan Kööpenhaminassa istuu ilmastokokous, jossa on myös palkansaajien edustus. STTK painottaa ilmastonmuutoksen hallinnassa uuden teknologian avaamia näköaloja.
- Palkansaajien etu on sitova ja kunnianhimoinen ilmastosopimus. Ilmastonmuutoksen aiheuttama lasku lankeaa eri tavoin palkansaajien maksettavaksi, jos mitään ei tehdä. Ilmastokysymystä ei pidä nähdä vain uhkana vaan myös mahdollisuutena. Uudelle, vähemmän ympäristöä kuormittavalle teknologialle, teollisuus- ja palvelutyölle syntyy uusia näköaloja.

Työttömyys ei saa revetä

Työttömyys uhkaa nousta talven myötä huippulukemiin.
- Suomen talous ei tätä kestä. Lisäksi suurtyöttömyys johtaa aina joidenkin kohdalla myös pitkäaikaistyöttömyyteen ja syrjäytymiseen. Tätä ei Suomen tulevaisuuden työvoimatarve kestä, Mäenpää painottaa.

Mäenpään mielestä työmarkkinaosapuolien yhteisiä toimenpiteitä tarvittaisiin kipeämmin kuin koskaan työttömyyden nujertamiseksi.

- Myös hallituksen on harkittava jo tekemiään linjauksia uudelleen. Kehysbudjettia ja valtion talousarviota ei pidä tällaisen laman keskellä orjallisesti vahtia. Julkisen sektorin menoleikkauksille ei ole oikea aika vaan tuottavuusohjelma tulee jäädyttää ja kuntien pidättäytyä henkilöstölomautuksista. Kasvava työttömyys edellyttää lisäelvytystä, kuten räätälöityjä työvoimapalveluja. TYöttömät tarvitsevat koulutustakuun myös omaehtoiseen koulutukseen.

Verot, työelämä ja osaaminen eduskuntavaalien teemaksi

STTK valmistautuu eduskuntavaaleihin liittyvään yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen. Mahdollisuuksien Suomi -kampanjalla STTK haluaa herättää keskustelua työelämän haasteista, verotuksesta ja julkisen sektorin toimintaedellytyksistä sekä koulutuksen ja osaamisen merkityksestä-

- Suomen talous, kansalaisten hyvinvointi ja työelämän kehittämienen ovat tosiasioita, joihin seuraava hallitus pureutuu. STTK haluaa osaltaan olla vaikuttamassa niistä käytävään keskusteluun.

© Toimihenkilökeskusjärjestö STTK 2007