10.12.2009 13:43
Vuoden STTK:lainen luottamusmies ja työsuojeluvaltuutettu valittiin viidennen kerran
Vuoden 2009 STTK:laiseksi luottamusmieheksi on valittu Melitta Lempiäinen Espoosta. Lempiäinen on Tekniikka ja Terveys KTN ry:n pääluottamusmies ja Suomen Terveydenhoitajaliiton jäsen. Vuoden työsuojeluvaltuutetuksi valittiin Riitta Korhonen Kuopiosta. Korhonen työskentelee Kuopion yliopistossa ja on Palkansaajajärjestö Pardian jäsen.
Melitta Lempiäinen on vuodesta 2003 toiminut aktiivisesti edunvalvonnan parissa, ensin Suomen Terveydenhoitajaliiton luottamusmiehenä ja vuodesta 2008 KTN:n pääluottamusmiehenä. Nykyisessä tehtävässään hän vastaa KTN:n eri sektoreiden kuten terveydenhoitajien, Länsi-Uudenmaan pelastuslaitoksen henkilökunnan ja kunnan teknisen henkilöstön edunvalvonnasta. Palkintoraati kehuu Lempiäistä omiin kykyihinsä luottavaksi, luotettavaksi ja hyvät neuvottelutaidot omaavaksi pääluottamusmieheksi. Hän on myös määrätietoinen edunvalvonnan rakenteiden ja yhteistyöverkostojen kehittäjä.
Riitta Korhonen työskentelee erikoislaboratoriomestarina Kuopion yliopiston kliinisen mikrobiologian yksikössä ja puolipäiväisenä yliopiston työsuojeluvaltuutettuna. Raadin mielestä Korhonen on päämäärätietoinen ja sinnikäs parempien työolosuhteiden puolustaja. Toiminnallaan hän on erityisesti edistänyt ammattiryhmäkohtaisen työn ergonomian kehittämistä. Työsuojeluvaltuutettuna Riitta Korhonen on rehellinen, kannustava ja asiaansa paneutunut.
Vuoden STTK:lainen luottamusmies ja työsuojeluvaltuutettu valittiin viidennen kerran. Valinnan teki STTK:n Työelämän kehittämisen valmisteluryhmä. Palkinnot jaettiin STTK:n edustajiston kokouksessa tänään Vantaalla.
Lisätietoja: STTK:n työympäristöasiantuntija Erkki Auvinen, puhelin 040 545 0631.
Katso palkittujen haastattelu:
Haastattelija: Aleksi Vienonen. Tuotanto: UP-Uutispalvelu