Asta 30.7.

 

29.10.2009 15:00
Jytyn Merja Ailus: Työurat eivät pitene sanelupolitiikalla

STTK:laisen Julkis- ja yksityisalojen toimihenkilöliitto Jytyn puheenjohtaja Merja Ailus torjuu viime päivinä esillä olleet ajatukset siitä, että työntekijöiden eläkeikää mekaanisesti esimerkiksi 67-ikävuoteen nostamalla ratkaistaisiin työurien pidentämisen perusongelma.

- Suomessa on jo nyt joustava eläkkeellesiirtymisen ikähaarukka, 63-68 vuotta, mutta eläköitymisen keskimääräinen ikä on nyt vain hieman yli 59 vuotta. Eli ei ongelma ole joustavan eläke-iän loppupää vaan se, miten ihmiset ylipäänsä jaksavat työelämässä eläkeiän alarajaan 63 vuoteen saakka, Ailus korostaa.

Jyty Joensuu ry:n 90-vuotisjuhlassa torstaina 29.10. puhuneen Ailuksen mukaan työssä jaksamiseen ja hyvään johtamiseen panostaminen työpaikoilla ovat niitä peruslähtökohtia, joilla työntekijöiden työuran pidentäminen tulee nykyistä paremmin mahdolliseksi.

- Esimerkiksi hyvinvointi- ja peruspalveluja tuottavan henkilöstön jatkuva vähentäminen ei voi olla vaikuttamatta siihen, miten pitkiksi alalla toimivien työurat muodostuvat.

Ailus huomauttaa, että työhyvinvointiin liittyvät asiat on usein mielletty työelämän pehmo-asioiksi eikä niihin ole suhtauduttu riittävällä vakavuudella.

- Mielestäni viime keväänä ja tällä viikolla eläkeikäasioista käydyn sanasodan seurauksena juuri työelämän laatukysymykset tulisi ottaa uudella tavalla esille.

Työpaikoilla vellovat tällä hetkellä Ailuksen mukaan mm. taantuman seurauksena muutosprosessit, lomautusuhat, irtisanomiset ja työtahdin kiristyminen.

- Ne jos mitkä nakertavat työhyvinvointia ja työssä jaksamista sekä siten työn tuloksellisuutta. Pelkkä henkilöstön juustohöylääminen ilman todellisia parannettuja prosesseja tuottaa kuitenkin vain uupunutta ja vähemmän työhönsä motivoitunutta henkilöstöä.

Ailus pahoittelee sitä, että kuntien talouden tasapainon ongelmia on viime aikoina pyritty ratkomaan lähes pelkästään henkilöstösäästöillä. Hän vaatiikin kuntia valmistelemaan palvelutoiminnan uudistuksia tiiviimmässä yhteistyössä henkilöstön kanssa. Ailuksen mukaan valitettavan usein, ja erityisesti nyt taantuman aikana, uudistukset ja muutokset on toteutettu ilman yhteisesti sovittuja pelisääntöjä. Yhteistoimintaongelmia on tullut esiin erityisesti silloin, kun kunnissa on ryhdytty valmistelemaan esimerkiksi lomautuksia tai toimintojen ulkoistamista.

Nykyisissä sopimusneuvotteluissa ei ole nyt eikä muulloinkaan kyse Ailuksen mukaan pelkästään sopimuskauden raharatkaisusta, vaan palkkaratkaisuilla tehdään myös pitkän aikavälin henkilöstöpolitiikkaa.

Ailus pelkää, että kun kuntien talousahdinko kuristaa ja palvelujen pitää siitä huolimatta toimia - olivat ne sitten kuntien, kirkon, yksityisten tai kolmannen sektorin tuottamia palveluja - henkilöstöstä pyritään ottamaan kaikki mahdollinen irti.

Tällaisessa tilanteessa pitkäjänteinen henkilöstöpolitiikka, myös palkkauksen osalta sekä palvelujen tavoitteellinen kehittäminen eivät saa jäädä lyhytnäköisen pikavoittoja tavoittelevan suhdannepolitiikan jalkoihin.

Lisätietoja: www.jytyliitto.fi

© Toimihenkilökeskusjärjestö STTK 2007