Arho 7.9.

 

8.12.2008 13:54
SuPer voitti riidan laittomista määräaikaisuuksista hovioikeudessa

STTK:lainen Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer pitää Itä-Suomen hovioikeuden antamaa korvaustuomiota merkittävänä kannanottona laittomien määräaikaisten työsopimusten käyttöön.

Varkauden kaupunki velvoitettiin korvaamaan superilaisen perushoitajan työsuhteen perusteeton päättäminen sekä määräaikaisten työsuhteiden ketjutus. Tapaus on liiton mukaan yksi esimerkki sadoista tapauksista, joissa perusteettomiin määräaikaisiin työsuhteisiin on puututtu tuloksellisesti.

Hovioikeus katsoi, että Varkauden kaupungilla ei ollut perusteltua syytä ketjuttaa superilaisen perushoitajan määräaikaisia työsopimuksia. Päätöksen hovioikeus perusti siihen, että kaupungilla on ollut jatkuva perushoitajien sijaisten tarve. Lisäksi hovioikeus katsoi, että perushoitajan työsuhdetta olisi jatkettu entisin ehdoin, ellei hän olisi jäänyt äitiyslomalle.

Varkauden kaupunki velvoitettiin suorittamaan perushoitajalle kuuden kuukauden palkkaa vastaava korvaus työsopimuksen perusteettomasta päättämisestä. Lisäksi kaupunki tuomittiin maksamaa perushoitajalle tasa-arvolain mukainen hyvitys, 6 000 euroa sekä työntekijän oikeudenkäyntikulut.

SuPerin mukaan hovioikeuden ratkaisu on merkittävä kannanotto sellaisiin ketjusopimuksiin, joissa määräaikaisuuden vedotaan perustuneen sijaisuuteen.

Laittomat määräaikaiset työsuhteet ovat ongelma etenkin hoitoalalla. SuPerin jäsenistä neljännes työskentelee määräaikaisissa työsuhteissa ja näistä valitettavan moni on laittomia määräaikaisia työsuhteita.

- Useisiin tapauksiin liittyy lisäksi syrjintää joko iän tai raskauden perusteella, toteaa SuPerin edunvalvontayksikön johtaja Anne Sainila-Vaarno.

SuPeriin kuuluu 70 000 lähi- ja perushoitajaa, jotka työskentelevät julkisella ja yksityisellä sektorilla.
 

© Toimihenkilökeskusjärjestö STTK 2007