Isto 9.9.

 

2.11.2009 13:36
ERTO ihmettelee Teknologiateollisuuden kelluvaa palkka-ankkuria

Erityisalojen toimihenkilöliitto ERTO ihmettelee Teknologiateollisuuden ja Metalliliiton sopimuksesta tihkuvia tietoja. Helsingin Sanomat kertoi perjantaina, että Metallin kuuluisa 0,5 prosentin palkka-ankkuri onkin tätä enemmän.

Lehden tietojen mukaan sopimuksen mukaan keväällä korotetaan työntekijöiden henkilökohtaista palkanosaa. Edellisessä sopimuksessa henkilökohtainen palkanosuus on 3-20 prosenttia työkohtaisesta palkanosuudesta, uudessa sopimuksessa palkanosuus voi olla 3-25 prosenttia.

- Käytännössä sopimukseen kuuluu siis henkilökohtaisia korotuksia kevään aikana. Tätä Teknologiateollisuus ei ole ottanut esille esimerkiksi meidän tietotekniikan palvelualan sopimusneuvotteluissa. En ymmärrä tällaisen kelluvan palkka-ankkurin merkitystä. Nämä tiedot vievät lopullisesti uskottavuuden Teknologiateollisuuden palkka-ankkuripuheilta, ihmettelee ERTOn puheenjohtaja Tapio Huttula.
 
- Haluamme, että tietotekniikan palvelualan palkankorotukset neuvotellaan aidosti toimialan omien perusteiden mukaisesti, sanoo Tietoalan toimihenkilöt ry:n puheenjohtaja Jouko Malinen.

ERTO neuvottelee Teknologiateollisuuden kanssa tietotekniikan palvelualan työehtosopimuksen, jonka piiriin kuuluu noin 42 000 palkansaajaa. Neuvotteluja on käyty keväästä lähtien. Neuvotteluissa ei ole kuitenkaan päästy sopimukseen ja ala on tällä hetkellä sopimuksettomassa tilassa.

Lisätietoja: www.erto.fi

© Toimihenkilökeskusjärjestö STTK 2007