Talouspoliittinen asiantuntija Rale Sund
25.2.2009 9:48:56
Hallituksen puolivälin tarkistukseen on tehtävä useita reunahuomautuksia. Nämä kommentit on kirjoitettu tuoreeltaan. Sanat asettuisivat varmaankin hieman toisin nukutun yön jälkeen. Mutta tuoreudella on oma arvonsa.
Hallituksen 13 liuskaa pitkä selvitys päätöksistä pitää sisällään 70% välttämätöntä politiikkaan kuuluvaa sanahelinää, 20% hyviä aikomuksia ja ilmaan jääviä suunnitelmia ja 10% selkeitä päätöksiä. Viime mainittuun osioon kuuluu eläkeiän nostopäätös. Melko selkeistä ennakkotiedoista huolimatta se yllätti. Päätös on hätiköity. Monestakin syystä. Tiedotustilaisuuden perusteella näyttäisi siltä, että hätäinen päätös eläkeiän nostamisesta rakentuu seuraavan ajatuskuvion varaan. Laman vuoksi julkinen valta velkaantuu, kun velan maksun aika tulee, täytyy työllisyysasteen olla korkea. Työllisyysastetta nostetaan tehokkaimmin nostamalla eläkeikää. Veroaste ei saa nousta.
Kaikkiin kohtiin on syytä tehdä kriittiset kommentit. Aloitetaan lopusta. Veroasteemme tasoa säätelee voimakkaimmin yksi asia. Se on kansainvälinen verotuksen taso. Lama on kaikkialla ja siksi veroasteet tulevat kaikissa keskeisissä kilpailijamaissa nousemaan lähivuosina. Mitään paniikinomaista pakkoa pitää veroastetta nykyisellä tai edes hieman korkeammalla tasolla ei ole.
Jo tehdyt eläkeuudistukset nostavat keskimääräistä eläkkeelle siirtymisikää. Vuonna 2005 tehtiin vuosia valmisteltu eläkeuudistus, jossa on keppiä ja porkkanaa sopivassa suhteessa niin, että edessä olevasta ikääntymisen tuomasta pulmasta olisi selvitty ihan hyvin. Aika lailla ihmetyttää nyt tehty eläkeremontti, joka rakentuu puhtaasti kepin varaan.
Maailmalla on tehty paljon eläkeuudistuksia, koska ikärakenteen aiheuttamia pulmia on kaikkialla. Yleensä ne ovat johtaneet mellakoihin ja rettelöintiin. Ei kuitenkaan Suomessa, koska eläkeuudistukset on meillä tehty viisaasti sopien ja neuvotellen huolellisen valmistelun jälkeen. Entäs nyt, kun radikaali muutos tempaistaan hatusta ja perustelut ovat kuin jostain kaunokirjallisesta teoksesta. Ei hyvältä näytä. Hallituksen tiedotustilaisuudessa kävi ilmi, ettei asioita ole mietitty loppuun asti, koska moni asiaan liittyvä yksityiskohta jäi vastausta vaille.
Hallituksen tavoite nostaa työllisyysastetta on mitä suurimmassa määrin kannatettava, mutta toteutus on kummallinen. Suomalaisilla on (minäkin vertaan muihin pohjoismaihin, kuten valtiovarainministeri) muita pohjoismaita huomattavasti kovempi polte päästä eläkkeelle. Ovatko Suomalaiset työtä vieroksuvia? Eivät, vaan pulma on suomalaisen työelämän laadussa. Kyllä eläkeikä nousee, jos työelämän laatua saataisiin nousemaan. Tämä yksinkertainen tosiasia jäi hallitukselta huomaamatta.
Työllisyysastetta voidaan nostaa muillakin tavoin kuin eläkeikää nostamalla. Hallituksella on hyviä aikomuksia saada työurat alkamaan aikaisemmin. Kannatetaan. Työikäisen väestön työllisyysasteen nostamisen osalta voisi tehdä myös paljon. Tällöin pitää satsata työvoima- ja koulutuspolitiikkaan.
Kaiken lisäksi hallituksen tekstistä löytyy hieman epäselviä kirjauksia vuorotteluvapaan ja työttömyyseläkeputken osalta. Toivottavasti niitä ei tule lukea niin, että kolmikantaisesti sovittu sosiaalipaketti laitetaan nyt uusiksi. Toivottavasti epäilyni tehdyn sopimuksen laittamisesta roskakoriin on väärä, sillä muutoin hallitus on lähtenyt tielle, josta tälle kansakunnalle ei mitään hyvää seuraa. Pienen kansakunnan etu on toimiva päätöksentekojärjestelmä, joka nojaa luottamukseen ja siihen, että sovitut asiat pitävät. Jos tämä kansallinen kilpailuetu hätäilyn ja panikoitumisen vuoksi heitetään syrjään, menetetään erittäin paljon – paljon enemmän kuin viidellä hallituksen puolivälitarkastuksella voidaan aikaansaada.
Ei liene liiallista dramatiikkaa sanoa, että tänään Matin-päivänä tehtiin Suomessa historiaa. Aika näyttää piirtyykö 24.02.2009 kansakunnan saavutusten luetteloon vai hölmöyksien listalle. Tuoreesti arvioiden vaaka kallistuu jälkimmäisen suuntaan.
Anonymous
26.2.2009 14:00:34
Ei tavallinen työtätekevä käsitä, miten tämä uudistus helpottaa tätä nykyistä lamaa. Päätöshän ulottuu johnkin vuosien päähän! 63-68 on ihan joustava tapa miettiä omaa eläköitymistä, tuommoiset pakkoluvut on kamalia. Kuinka tämmöinen hallituksen päätös enää motivoi ketään työelämässä olevaa kuin hiljaa kiiruhtamaan, eihän täysillä voi jaksaa niin kauaa kuin hallitus edellyttää. Se tuottavuudesta.
Härskä
19.3.2009 10:15:18
Nykyinen tilanne on ollut ennustettavissa 90-luvun alusta asti. Silloin lamaa taltutettiin käymällä kansalaisen ostovoiman kimppuun, teollisuuden saneeraamisen asemesta. Saatiin aikaan työttömyys, joka kasvoi sellaisiin mittasuhteisiin, ettei sitä ole nähty sitten 30-luvun. Rukalla rukattu eläkejärjestelmä olisi toteutuessaan ensikädessä lisännyt työttömyyttä, joka puolestaan olisi vähentänyt ostovoimaa entisestäänkin, eli täydellisyyttä hipova katastrofin alku.