STTK:n PlusMiinus 30 verkosto kokoontui Ruoholahdessa Toimihenkilöunionin tiloissa 14.11.2009. Seminaari alkoi aamukahvilla, jonka jälkeen siirryttiin liittojen omiin tilaisuuksiin, joissa uudet osallistujat pääsivät tutustumaan toisiinsa. Lounaan jälkeen varsinaisen seminaariosuuden aloitti Tutkija Henna Hämäläinen Työterveyslaitokselta.
Hennan tutkimus käsitteli rokkarin työtä ja ennen kaikkea työn fyysistä kuormittavuutta. Tutkimuksesta mielenkiintoisen teki se, että se on ensimmäinen tieteellinen tutkimus (suomalainen), jossa mitattiin rock-muusikon työn kuormittavuutta. Mittauksissa käytettiin Työterveyslaitoksen laboratoriotestejä ja osa mittauksista tehtiin keikoilla. Keikkamittaukset liittyivät muun muassa lämpökuormitukseen ja palautumisnopeuteen. Henna nosti esille sen, että vain harvoissa ammateissa työskennellään näin pitkiä aikoja näin korkealla teholla.
Tutkimus nosti esille ennen kaikkea epätavallisten ammattien työhyvinvoinnin, johon ei ehkä kiinnitetä riittävästi huomiota. Ja tiettyjen ammattiryhmien työtä ei mielletä oikeaksi työksi. Toisaalta kaikkien ammattiryhmien edustajilla tulisi olla yhtäläinen oikeus sekä työ- että toimintakyvystä huolehtimiseen.
Tutkimuksen tuloksiin viitaten Apulannan muusikoiden työ on luokiteltavissa keskiraskaaksi tai jopa raskaaksi keikkojen aikana. Henna nosti esille vertauksia työn rasittavuuteen liittyen eli kitaristin tai päävokalistin työ vastaa fyysiseltä kuormittavuudeltaan esimerkiki poteron kaivamista seisten, rumpalin työ vastaa kilpasulkapallon pelaamista ja basistin työ vastaa esimerkiksi lihanleikkaajan työtä.
Apulannan tutkimus herätti yleisössä kiinnostusta, kommentointia, kysymyksiä ja jopa lisätutkimusajatuksia.
Iltapäiväkahvien jälkeen siirryimme ryhmätöiden pariin. Ryhmätyöaiheet linkittyivät työelämän laatuun, työssäjaksamiseen ja ennen kaikkea siihen, kuinka näitä voisi parantaa. Eri aihealueisiin liittyen ryhmät pohtivat ja vertailivat omia kokemuksiaan, eri alojen eroja ja ennen kaikkea sitä, kuinka ongelmia voitaisiin ratkaista. Ryhmätöiden purkua oli seuraamassa ja kommentoimassa edunvalvontajohtaja Markku Salomaa.
Tilaisuuden päätyttyä siirryimme busseilla kohti Länsiterminaalia, Baltic Princessille, jossa alkoi verkoston epävirallisempi yhteinen osuus. Ensin kokoonnuimme yhdessä ruokailuun, jonka jälkeen osallistujat jakautuivat nauttimaan laivan muusta tarjonnasta Show’n, taxfreen ja hyvän seuran muodossa. Sunnuntaiaamuna aikaisimmat herääjät pääsivät tutustumaan myös aurinkoiseen Tallinnaan. Kotisatamaan palasimme myöhemmin illalla.
Tapahtuma oli jälleen mielenkiintoinen ja uusien tuttavuuksien lisäksi seminaari antoi myös paljon pohdittavaa ja kenties uusia ideoita myös työpaikoille ja liittojen toiminnan kehittämiseen.
Elina Tiainen
PlusMiinus30 verkoston jäsen