Uutishuone

STTK: Itsensä työllistäjien asemaa parannettava

Työelämän muutosten myötä todennäköisesti yhä useampi työllistää itsensä perinteisen palkkatyön ohella yksinyrittäjänä, ammatinharjoittajana, freelancerina tai apurahansaajana. Työnteon muotojen moninaistuessa on yhä tärkeämpää huomioida itsensä työllistäjien asema työ- ja sosiaaliturvalainsäädäntöä kehitettäessä. Erityisesti sosiaaliturvassa on tehtävä pikaisia uudistuksia.

– STTK on esittänyt, että työttömyysturvassa päätoimisen ja sivutoimisen yrittäjyyden rajapintaa selkiytettäisiin ja että yritystoimintaa pidettäisiin sivutoimisena aina toiminnan alkuvaiheessa. Myös työosuuskunnasta saatu tulo tulisi katsoa työttömyysturvassa palkkatuloksi, jos kyseisestä tulosta on maksettu kaikki lakisääteiset palkan sivukulut, lakimies Samppa Koskela toteaa.

STTK tekee laaja-alaista yhteistyötä eri toimijoiden kanssa itsensä työllistäjien aseman parantamiseksi. STTK toimii muun muassa ammattiliittojen itsensä työllistäjien yhteistyöryhmässä, joka tänään avasi omat verkkosivunsa itsensä työllistäjille.

– STTK:ssa on myös pitkään toiminut STTK:n yrittäjät -verkosto, jossa toimitaan aktiivisesti itsensä työllistäjien toimintaedellytysten ja aseman parantamiseksi. Monissa jäsenliitoissamme on jo tuhansia yrittäjäjäseniä, Koskela muistuttaa..

Itsensä työllistäjien yhteistyöryhmän (ITSET) verkkosivut osoitteessa www.itset.fi

Lisätietoja STTK:ssa: Samppa Koskela, puhelin 0400 199 062