Pron Malinen: Sopimukset kuntoon ennen kuin uusista neuvotellaan

Työmarkkinajärjestelmä

Työnantajien neuvotteluhalut testataan jo keväällä. – Muita neuvotteluja emme aloita, ennen kuin keskusjärjestösopimuksin sovitut asiat sisältyvät Pron työehtosopimuksiin, Malinen painottaa.

Suomen mallin eli vientivetoisen työmarkkinamallin luomiseksi on tehty pitkään valmisteluja. Nyt hanke on kariutunut.

– Olemme Prossa pahoillamme siitä, että yhteistä halua ja tahtoa uuden vientivetoisen työmarkkinamallin muodostamiseen ei löytynyt, sanoo puheenjohtaja Jorma Malinen Ammattiliitto Prosta.

– Odotimme, että malli toisi yrityksille kannattavuutta ja ennustettavuutta ja palkansaajille lisää työpaikkoja.

Olemme Prossa pahoillamme siitä, että yhteistä halua ja tahtoa uuden vientivetoisen työmarkkinamallin muodostamiseen ei löytynyt.

Malisen mukaan vientimallin kaatumisen syynä on Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n harkitsematon ulostulo. EK ilmoitti keskiviikkona irtautuvansa 22 keskusjärjestösopimuksesta, jotka liittyvät työmarkkinakysymyksiin.

– EK kantaa nyt raskaan vastuun Suomen viennin kilpailukyvyn vaarantumisesta.

Halutaanko sopia vai repiä?

Ammattiliitto Pron sopimusalavastaavat käyvät parhaillaan läpi Pron eri alojen 60 eri työehtosopimusta, jotta saadaan selville, mihin keskusjärjestösopimusten raukeaminen vaikuttaa.

Pro on valmis neuvottelemaan keskusjärjestösopimuksiin liittyvät määräykset välittömästi nykyisiin työehtosopimuksiin.

– Muita neuvotteluja emme aloita, ennen kuin keskusjärjestösopimukset sisältyvät Pron työehtosopimuksiin, Malinen painottaa.

Esimerkiksi koulutus, josta on sovittu kertaalleen EK:n sopimuksessa, on sovittava nyt uudestaan 60 työehtosopimuksen osalta.

– Mikäli keskusjärjestösopimukset jäävät syksyn tes-pöytiin, neuvotteluissa tulee ennätyshankalat.

– EK teki itsensä työmarkkinoiden kannalta tarpeettomaksi.

Malisen mukaan elinkeinoelämän vakaus on nyt vaakalaudalla. Samalla palkansaajaliittojen yhteistyön merkitys korostuu tällä neuvottelukierroksella.

– Pro on pitkän linjan neuvottelujärjestö ja uskomme neuvotteluratkaisuun ennen tes-neuvottelujen alkamista syksyllä.

Lisätietoja:
Jorma Malinen
Puheenjohtaja
050 576 0389

Ajankohtaista

18.4.2024

STTK-Opiskelijat: Kehysriihen päätökset uuvuttavat opiskelijat ja viivästyttävät valmistumista

Lue
18.4.2024

Hallitus säästää ja parantaa silmäterveyden palveluja järkevästi

Lue
17.4.2024

SuPerin Paavola kehysriihestä: Hallitus heikentää ratkaisuillaan sote-alalle työllistymistä

Lue
17.4.2024

Pätkätöiden kierre vaikeuttaa nuorten ammatti-identiteetin muodostumista

Lue
16.4.2024

Ammattiliitto Jyty kehysriihestä: Hallitus heikentää työntekijöiden mahdollisuutta kehittää omaa osaamistaan

Lue
16.4.2024

Tehy kritisoi voimakkaasti hallituksen leikkauksia synnytyksistä, hoitotakuusta ja ikäihmisten ympärivuorokautisesta hoivasta

Lue
16.4.2024

Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer: SuPerin Paavola: Hallitus hylkäsi vanhukset ja hoitajat

Lue
16.4.2024

STTK: Kehysriihen lisäsopeutukset pidentävät taantumaa

Lue