Palkansaajakeskusjärjestöt SAK, Akava ja STTK: Toimialat voisivat neuvotella keskusjärjestösopimusten siirtämisestä jo keväällä

Palkansaajakeskusjärjestöt esittävät, että Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n purkamista keskusjärjestösopimuksista käydään jokaisella toimialalla sopimusneuvottelut jo tämän kevään aikana. Työntekijä- ja työnantajaliitot voisivat yhdessä sopia, että työehtosopimusten nykyisiin keskusjärjestösopimuksiin liittyvät määräykset säilyvät sisällöltään sellaisenaan myös nykyisen työehtosopimuskauden päättymisen jälkeen. Näin syksyn sopimuskierroksella vältettäisiin lisävaikeudet ja mahdolliset työrauhaa vaarantavat tekijät.

Jos EK:n ilmoitus johtuu pelkästä järjestön sääntömuutoksesta, SAK, Akava ja STTK uskovat, että EK:n jäsenliitoilla ei ole halua romuttaa tai edes heikentää eri alojen työehtosopimuksissa olevia keskusjärjestösopimuksiin liittyviä määräyksiä.

Järjestöjä on ihmetyttänyt EK:n ilmoituksen ajankohta, koska kilpailukykysopimus on voimassa ja ensi syksynä edessä on liittokierros.

Palkansaajien mielestä tulevalla sopimuskierroksella ei saisi olla sitä vaarantavia tekijöitä, koska maan taloudessa on tapahtumassa odotettu, myönteinen käänne. Järjestöt pelkäävät, että EK:n ilmoitus ei helpota syksyn sopimuskierroksen neuvotteluita.

Keskusjärjestösopimuksilla on merkittävä osa useissa työehtosopimuksissa. Ne ovat olennainen osa sopimustoimintaa myös työehtosopimusten ulkopuolisilla aloilla. Monilla sopimusaloilla ei ole työehtosopimuksissa omia määräyksiä tai sopimuksia, jotka liittyvät esimerkiksi koulutukseen tai luottamusmiesten toimintaedellytyksiin. Työehtosopimusten sijaan näitä asioita on siten hoidettu osin keskusjärjestösopimuksilla.

Lisätiedot:
SAK:n puheenjohtaja Jarkko Eloranta, puh. 0400 91 23 99, twitter: @ElorantaJa
Akavan puheenjohtaja Sture Fjäder, puh. 0400 609 717, @SFjder
STTK:n puheenjohtaja Antti Palola, puh. 040 509 6030, @AnttiMPalola

Ajankohtaista

19.4.2024

Meto: Puunkuljetukset ovat vaarassa

Lue
18.4.2024

STTK-Opiskelijat: Kehysriihen päätökset uuvuttavat opiskelijat ja viivästyttävät valmistumista

Lue
18.4.2024

Hallitus säästää ja parantaa silmäterveyden palveluja järkevästi

Lue
17.4.2024

SuPerin Paavola kehysriihestä: Hallitus heikentää ratkaisuillaan sote-alalle työllistymistä

Lue
17.4.2024

Pätkätöiden kierre vaikeuttaa nuorten ammatti-identiteetin muodostumista

Lue
16.4.2024

Ammattiliitto Jyty kehysriihestä: Hallitus heikentää työntekijöiden mahdollisuutta kehittää omaa osaamistaan

Lue
16.4.2024

Tehy kritisoi voimakkaasti hallituksen leikkauksia synnytyksistä, hoitotakuusta ja ikäihmisten ympärivuorokautisesta hoivasta

Lue
16.4.2024

Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer: SuPerin Paavola: Hallitus hylkäsi vanhukset ja hoitajat

Lue