STTK-Opiskelijoiden puheenjohtajana jatkava Emma Koskimaa: Indeksialoite on epäoikeudenmukainen

STTK-Opiskelijoiden puheenjohtajaksi on valittu toiselle kaudelle yhteisöpedagogiksi opiskeleva Emma Koskimaa, jonka taustaliitto on Jyty.

Uusiksi varapuheenjohtajiksi on valittu Susanna Vuojolainen ja Tero Toivanen. He aloittavat tehtävässä 1.1.2017.

Susanna Vuojolainen (RIA) opiskelee Metropolia Ammattikorkeakoulussa rakennusmestariksi ja Tero Toivanen (Jyty) opiskelee Metropolia Ammattikorkeakoulussa tradenomiksi. Molemmat ovat toimineet aiemmin oman liittonsa opiskelijatoiminnan piirissä. Uudet varapuheenjohtajat lähtevät luottamustehtävään motivoituneina ja suurella innolla.

Indeksialoite ei saa ymmärrystä STTK-Opiskelijoilta

STTK-Opiskelijoiden edustajakokouksessa käytiin keskustelua senioriliikkeen aloitteesta muuttaa eläkkeiden taitettu indeksi palkkaindeksiksi. Keskustelussa korostui, että eläkejärjestelmän pitää olla kestävä ja oikeudenmukainen kaikille sukupolville.

emma-koskimaa

– Eläkeläisköyhyyttä pitää vähentää, mutta indeksialoite on epäoikeudenmukainen ja tehoton tapa tehdä se. Muutos ajaisi tulevat sukupolvet köyhyyteen ja tuottaisi hyötyjä lähinnä nykyisille suurituloisille eläkkeensaajille, Emma Koskimaa toteaa.

– Nuorten tulevaisuudenuskoa ei pitäisi horjuttaa lyhytnäköisellä ja itsekkäällä oman edun tavoittelulla. Kaikilla sukupolvilla tulee olla yhtäläiset mahdollisuudet luottaa vakaaseen eläketurvaan.

STTK-Opiskelijat on Toimihenkilökeskusjärjestö STTK:n jäsenliittojen opiskelijajäsenten yhteenliittymä. Se ottaa kantaa, vaikuttaa ja valvoo jäsentensä etuja sekä tiedottaa työelämän pelisäännöistä.

Lisätietoja:
Emma Koskimaa, puheenjohtaja, STTK-Opiskelijat, puh. 040 548 7938, e-mail. emma.koskimaa@sttk.fi.

Aiheesta lisää:

STTK:n hallitus tyrmää eläkeindeksialoitteen



Ajankohtaista

19.4.2024

Meto: Puunkuljetukset ovat vaarassa

Lue
18.4.2024

STTK-Opiskelijat: Kehysriihen päätökset uuvuttavat opiskelijat ja viivästyttävät valmistumista

Lue
18.4.2024

Hallitus säästää ja parantaa silmäterveyden palveluja järkevästi

Lue
17.4.2024

SuPerin Paavola kehysriihestä: Hallitus heikentää ratkaisuillaan sote-alalle työllistymistä

Lue
17.4.2024

Pätkätöiden kierre vaikeuttaa nuorten ammatti-identiteetin muodostumista

Lue
16.4.2024

Ammattiliitto Jyty kehysriihestä: Hallitus heikentää työntekijöiden mahdollisuutta kehittää omaa osaamistaan

Lue
16.4.2024

Tehy kritisoi voimakkaasti hallituksen leikkauksia synnytyksistä, hoitotakuusta ja ikäihmisten ympärivuorokautisesta hoivasta

Lue
16.4.2024

Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer: SuPerin Paavola: Hallitus hylkäsi vanhukset ja hoitajat

Lue