STTK mukaan työllisyyspaketin valmisteluun

STTK on mukana kolmikantayössä, jonka maan hallitus käynnisti budjettiriihessä valmistelemaan toimenpiteitä työllisyyden parantamiseksi. Asiasta päätti STTK:n hallitus.
– On myönteistä, että maan hallitus ottaa työllisyyspaketin rakentamisen lähtökohdaksi kolmikantavalmistelun, puheenjohtaja Antti Palola sanoo.

Työttömyysturvaan on jo tehty heikennyksiä

Hän kuitenkin muistuttaa, että työttömyysturvaan on jo tämän hallituksen aikana tehty heikennyksiä, jotka eivät vielä ole edes astuneet voimaan. Ansiosidonnaista turvaa on lyhennetty ja esimerkiksi vuorotteluvapaan ehtoja heikennetty.
– Jo tehtyjen päätösten vaikutuksia ei vielä kukaan tiedä ja ollaan vain arvailujen varassa. Siksi on oltava erityisen tarkkana siinä, mitä jatkossa voidaan tehdä. STTK:n mielestä työllisyys ei parane eikä uusia työpaikkoja synny lyhytnäköisillä lisätempuilla. Paras tulos saavutetaan työn tarjonnan ja kysynnän tasapainolla. Myös työttömien osaamisen vahvistaminen on tärkeää, Palola korostaa.

STTK pitää työllisyyspaketin rakentamista erittäin haasteellisena.
– Aikaa on vähän, tehtävä haastava ja osa ennakkoon esillä olleista toimenpiteistä palkansaajaliikkeelle erittäin vaikeita. Jos työn lopputuloksena syntyy säästöjä työttömyysmenoihin, ne on ehdottomasti käytettävä työttömien työmahdollisuuksien kohentamiseen. Myös erilaisissa pätkä- ja silpputöissä olevien työmarkkina-asemaa on työryhmän esityksillä parannettava, Palola edellyttää.

Ajankohtaista

22.3.2024

Tehy: Poliittisten lakkojen rajoitukset voivat viedä hoitajilta tosiasiallisen mahdollisuuden vastustaa hallituksen heikennyksiä

Lue
22.3.2024

Rasismiin puuttuminen työelämässä on jokaisen vastuulla

Lue
21.3.2024

Maailman onnellisin kansa – olemmehan me?

Lue
21.3.2024

Ammattiliitto Pro: hallitus sivuutti jälleen suomalaisten enemmistön toiveet

Lue
21.3.2024

Puutu rasismiin

Lue
20.3.2024

Ammattiliitto Jyty sai jäseniltään korttitulvan Orpolle – ”Meille on syntymässä pahoinvointiyhteiskunta”

Lue
20.3.2024

SuPerin Paavola: Hyvinvointialueiden säästötoimet uhkaavat vakavasti ikääntyneiden perusoikeuksia

Lue
19.3.2024

Mitä tarkoittaa poliittinen lakko? – Usein kysyttyjä kysymyksiä lakoista

Lue