Uutishuone

Katarina Murto: Asioista puhuttava niiden oikeilla nimillä

Katarina_Murto_blogi11

Työmarkkinakeskusjärjestöt saavuttivat 29.2. merkittävän neuvottelutuloksen kilpailukykysopimukseksi. Lähtökohdat neuvotteluihin asetti maan hallitus, joka antoi mahdollisuuden hakea vaihtoehtoista ratkaisua pakkolaeille sekä lopuksi myös paikallista sopimista edistäville toimille. Sopimus toteutuu ja tulee voimaan vasta, jos liitot käynnistävät alakohtaiset neuvottelut ja kattavuus todetaan riittäväksi 1.6.

Neuvottelutulos on aiheuttanut paljon kritiikkiä. Maan hallituksen asettamat tavoitteet täyttyivät vain osittain, ja sovitut rakenteelliset toimet ovat hyvin vaikeita ja kipeitä kaikille palkansaajille. Kritiikki palkansaajilta on aivan aiheellista, koska on hyvin vaikea hyväksyä työehtojen heikennyksiä varsinkin, kun samalla yritykset jakavat ennätykselliset 11 miljardin osingot. Lisäksi on oletettavaa, että työajan pidentäminen ei lisää työtehoa ja tuottavuutta samassa suhteessa pidennykseen nähden. Ongelmallista on myös se, että vain julkisen sektorin palkansaajiin kohdistuvalla määräaikaisella lomarahaleikkauksella rahoitetaan osittain kaikkien työnantajien sosiaaliturvamaksujen alennukset.

Maan hallitus edellytti, että julkiseen talouteen on saatava työmarkkinajärjestöjenkin neuvotteluissa merkittävät säästöt. Siksi neuvotteluissa päädyttiin kohdistamaan määräaikainen lomarahojen leikkaus vain julkiselle sektorille. Pakkolakipaketin pitkien lomien leikkaus kahdeksalla päivällä olisi ollut pystyvä. On vaikea ymmärtää, miten julkisen sektorin palkansaajien työehtojen heikennyksillä voidaan parantaa yritysten kilpailukykyä. Kyse on kuitenkin maan hallituksen edellyttämistä julkisen talouden sopeuttamistoimista ja säästöistä, joten valinta oli tehtävä joko pitkien lomien leikkausten tai julkiseen sektoriin kohdistuvien muiden toimien välillä.

Pakkolakien alentava vaikutus yksittäisen palkansaajan palkkaan olisi ollut jopa 10 prosenttia. Julkisen sektorin kolmen vuoden määräaikainen lomarahojen leikkaus 30:lla prosentilla leikkaa julkisella sektorilla työskentelevän palkansaajan palkkaa keskimäärin 1,5 prosenttia vuodessa.

Työeläke- ja työttömyysturvavakuutusmaksujen maksunsiirrot, eli työnantajien maksujen alennus ja palkansaajien maksujen korotus leikkaavat kaikkien palkansaajan ostovoimaa. Yritysten sosiaalivakuutusmaksujen alennuksista saama hyöty olisi kokonaisuudessaan arviolta noin 1,5 miljardia euroa vuonna 2021. Tältä osin on syytä edellyttää, että yritykset käyttävät, jos sopimus toteutuu, saamansa edut investointeihin, tuotekehittelyyn ja työllistämiseen, eivätkä osingonjakoon.

Maan hallitus ja Suomen Yrittäjät ovat asettaneet valtavat odotukset paikallisen sopimisen edistämiselle. Valmistelussa ollut erillislaki paikallisesta sopimisesta olisi johtanut siihen, että toimiva sopimusjärjestelmä olisi romuttunut, ja palkoista sekä työajoista olisi voitu sopia työpaikalla yksittäisen työntekijän ja työnantajan välillä riippumatta työehtosopimuksista. Neuvotteluasetelma työpaikoilla ei olisi ollut lainkaan tasapainoinen. Työnantaja olisi voinut ilmoittaa, että palkan alennuksiin on suostuttava irtisanomisen vaihtoehtona, vaikka yritys ei olisi edes ollut taloudellisissa vaikeuksissa. Tuskin kovin moni työntekijä uskaltaisi kieltäytyä sopimasta.

Työehtosopimuksissa on turvattu työntekijöille vähimmäissuoja ja palkat, joiden taso Suomen elinkustannuksiin nähden ei ole kovin korkea. Jos sopimusjärjestelmän perusrakenne olisi romutettu, seurauksena olisi ollut yritysten välinen, täysin vääristynyt työehdoilla ja palkoilla kilpailu. Työrauha olisi vaarantunut, työntekijöiden pelko lisääntynyt sekä motivaatio heikentynyt. Kukaan ei olisi hyötynyt, koska erillislaki olisi todennäköisesti johtanut paikallisen sopimisen vähentymiseen ainakin niillä aloilla, joissa jo nyt on mahdollista sopia paikallistasolla laajasti.

Paikallisesti voidaan ja kannattaa sopia, jos sille on riittävät perusteet. Siitä hyötyvät kaikki ja se tehdään yhdessä työehtosopimuksen mahdollistamalla tavalla. Paikallinen sopiminen tulee väistämättä lisääntymään. Se on myös järkevää, jos huomioidaan sekä työpaikan että henkilöstön tarpeet. Sopimalla voidaan järkevöittää työpaikan toimintaa, lisätä tuottavuutta ja edistää työhyvinvointia. Työehtosopimusten kautta on mahdollisuus saavuttaa huomattavasti parempia tuloksia niin, että paikallinen sopiminen myös käytännössä lisääntyy.

Paikallinen sopiminen voi myös tarvittaessa toimia molempiin suuntiin, jos se on tarkoituksenmukaista. Paikallinen sopiminen ei voi kuitenkaan tarkoittaa palkkojen alentamista normaalitilanteessa eli silloin, kun yritys ei ole erittäin vaikeassa taloudellisessa tilanteessa. Suomen Yrittäjät, eli toisin sanoen heidän edustamansa järjestäytymättömät työnantajat ovat saamassa vastaavat oikeudet paikalliseen sopimiseen kuin EK:n järjestäytyneet yritykset, jos sopimus toteutuu. Onkin syytä ihmetellä, miksi tämä valtava muutos ei Suomen Yrittäjille riitä.

Yritysrakenteet sekä työelämä muuttuvat. Yritysten on menestyttävä laadukkailla ja halutuilla tuotteilla, tehokkaalla markkinoinnilla, uusilla innovaatioilla ja osaavalla henkilöstöllä. Yritys voi hetkellisesti selviytyä taloudellisesta ahdingosta ja työpaikat voidaan turvata työehdoista toisin sopimalla, mutta työehtosopimusten tasosta muutoin heikommin sopiminen paikallistasolla ei ole Suomen eikä terveellä tavalla toimivien työmarkkinoiden etu.

Pakkolait ja paikallisen sopimisen erillislaki olisivat olleet huomattavasti huonompi vaihtoehto kuin neuvottelutulos kilpailukykysopimuksesta. Siksi karkauspäivän neuvottelutulos oli järkiliitto eikä pakkoliitto.