Uutishuone

Ruotsin malli kelpaisi – osalle

Vientisektorin mukainen palkankorotuskatto sopii osalle STTK:laisia liittoja, osa pitää sitä hyvin ongelmallisena.

Ammattiliitto Pron puheenjohtaja Jorma Malinen on valmis rakentamaan Suomen palkkamallin muiden Pohjoismaiden hyvien käytäntöjen pohjalle.
– Kyllä Suomeen täytyy sopia, että avoin sektori määrittää palkkaraamit. Raamin tasoa määrittäessä keskusteltaisiin myös julkisen sektorin kanssa. Ala- ja työpaikkakohtaisesti neuvoteltaisiin korotuksesta raamin sisällä.

– Saksassa IG Metallilla on vakituiset edustajat metallialan suurilla työpaikoilla ja pienessäkin yrityksessä pitää olla yritysneuvosto. En lähtisi kopioimaan Saksan mallia. Se ei ole niin hyvä, kuin annetaan ymmärtää.
– Suomen malli olisi joustavampi, kun se pohjautuisi vahvaan luottamusmiesverkostoon. Kun luottamusmiehen asema ja velvollisuudet kirjattaisiin lakiin selvitysmies Jukka Ahtelan esityksen mukaisesti, pohja neuvotteluille olisi vahva. Tähän voisi ottaa hieman oppia Saksasta. Osapuolet voivat yhdessä kutsua työpaikalle liittojen asiantuntijat hoitamaan neuvotteluprosessin loppuun, jos sopua ei omin voimin synny.

– Ruotsin mallia kopioisin sen verran, että erimielisyyden tullessa työntekijäpuolen tulkinta on voimassa, kunnes työtuomioistuin antaa päätöksensä. Se on vienyt paikallista sopimista eteenpäin.
– Nyt pitäisi istua ja rakentaa työpaikoille luottamuksellisia suhteita, jotta joustoista voidaan sopia puolin ja toisin.

Sopimusten kehittäminen jäykistyisi

Ammattiliitto Nousun toiminnanjohtaja Minna Ahtiainen sanoo, että vientialojen sopimuksen mukainen palkankorotuskatto olisi ongelmallinen.
– Ruotsissa tätä mallia on arvosteltu siitä lähtien, kun se kehitettiin. Se ei huomioi riittävästi toimialakohtaisia eroja. Sopimusten kehittäminen jäykistyy, kun kustannusraami asetetaan etukäteen.

– Rahoitusalalla on käytössä palkkakeskustelumalli. Palkankorotus jakautuu yleiskorotukseen ja palkkakeskusteluerään, joka määräytyy suoriutumisen ja kokemuksen karttumisen mukaan. Jos korotus jää hyvin pieneksi, ei ole mitään mieltä käydä palkkakeskusteluja.
– Ruotsissa rahoitusalan palkankorotukset ovat olleet usein suurempia kuin palkankorotuskatto, jotta palkkakeskustelumalli on pystytty pitämään elossa. Suomen mallin pitäisi reagoida paremmin toimialakohtaisiin erityistarpeisiin varsinkin, jos paikallista sopimista halutaan lisää. Sinnekin täytyy olla pelimerkkejä, koska pitää voida puhua ja sopia esimerkiksi tuottavuutta kehittävistä hankkeista. Niitä ohjataan rahalla.

Oikeudenmukaista ja kohtuullista

Meijerialan Ammattilaiset MVL:n valtuuston puheenjohtaja Paula Kyyrönen pitää siedettävänä, että vientisektori määrittää palkankorotustason.
– Kyllä se meille sopisi. Me palkansaajat olemme kaikki samassa veneessä. Ei sieltä kukaan voi lähteä sooloilemaa, kun ottaa maan taloustilanteen huomioon. Vientiteollisuuden määrittämä korotusprosentti olisi oikeudenmukaista ja kohtuullista kaikkia kohtaan. Katsotaan jatkossa, oliko malli hyvä vai pitääkö sitä muuttaa.

– Paikallinen sopiminen on Suomessa pitkälti käskyttämistä. Ruotsin puolella paikallinen sopiminen toimii, koska siellä on yhteinen tahtotila win-winiin – siihen, että kaikki voittavat. Toivoisin, että tätä kulttuuria opittaisiin myös Suomessa. Olisi yhteinen tavoite ja yhteiset työkalut, mistä hyötyisivät sekä työnantajat että palkansaajat.

– Meijerialalla paikallinen sopiminen on pidemmällä kuin Suomessa keskimäärin. Palkkausjärjestelmässämme Meipakessa voidaan sopia tietyistä palkanosista ja työajoista paikallisesti. Työehtosopimus määrittää raamit ja paikallisista kokeiluista sovitaan siten, että mukana on aina liiton yhdysmies (luottamusmies).

Luottamusta tarvittaisiin lisää

Tehyn puheenjohtaja Rauno Vesivalo muistuttaa, että Ruotsissakin tehdään keskusjärjestötason sopimuksia suurimmista kysymyksistä.
– Siellä keskustellaan työnantaja- ja työntekijäpuolen kesken niin kauan, kunnes päästään yhteisymmärrykseen, eikä valtiovalta puutu siihen. Suomessakin valtiovallan olisi hyvä pysyä ulkona varsinaisista työehtosopimusasioista eikä ruveta niistä lakeja vääntämään.

– Ruotsissa ja Tanskassa järjestelmä perustuu luottamukseen ja yhteiseen tekemiseen. Luottamukseen tarvitaan kaksi osapuolta, ja niiden pitää olla tasaveroisia myös paikallistasolla. Henkilöstöedustajan tiedonsaannin pitää olla kunnossa, aikaa pitää olla riittävästi käytettävissä sekä mahdollisuus olla neuvotteluissa mukana.

– Vientivetoisella palkankorotusmallilla ei edistetä palkkatasa-arvoa. Jos prosenttikorotukset asetetaan viennin tasolle, se jäädyttää nykyiset palkkasuhteet. Jonkinlaista solidaarisuutta tarvitaan, sillä kyllä se maito maksaa meille kaikille yhtä paljon.
– Ehkä parempi vaihtoehto olisi keskusjärjestöjen yhteinen palkka-ankkuri, jossa olisi jonkinlainen samapalkkapotti.

Yhteinen ymmärrys ensin

Suomen Lähi- ja perushoitajaliitto SuPerin puheenjohtaja Silja Paavola haluaa, että palkankorotustasosta sovittaisiin kaikkien liittojen kesken.
– Suomen malliin tarvittaisiin ruotsalaista keskustelukulttuuria. Jos Ruotsi on onnistunut palkkamallissaan, se on onnistunut vain siksi, että eteenpäin on todellakin menty keskustelemalla.
– Ensin pitäisi neuvotella neuvottelumallista, eli miten julkinen sektori otetaan huomioon korotustasoa määritettäessä. Eihän se sovi, että vientiteollisuus yksin määrää korotustason, vaan liikkumavarasta pitäisi päästä yhteiseen ymmärrykseen.

– Jos korotusvara annetaan ulkoapäin, se ei johda haluttuun lopputulokseen. Julkisella sektorilla työntekijöillä on oltava ammattitaitoa, pätevyyttä ja halukkuutta kehittyä tehtävässään. Palkkaus liittyy tähän kaikkeen, ja tästä pitäisi voida keskustella.
– Ei voi olla niin, että vasta kun kaikilla muilla menee hyvin, julkinen sektori voi saada jonkin murusen.

– Työpaikkakohtaiset neuvottelut ovat tosi hankalia. Jos kunnan päättäjät sanovat, ettei ole varaa, me emme voi osoittaa tilinpäätöksistä tai tuloslaskelmista toisin, kuten usein yksityisellä sektorilla voidaan.
– Palkkakeskusteluihin en äkkiseltään usko, sillä ihan tavalliset työntekijät eivät ole tottuneet pitämään niin hyvin puoliaan kuin työnantajat. Jos palkkakeskusteluihin mennään, niiden tulee olla tosi hyvin mallinnettuja.

Neuvottelut poolien kesken

Luonnonvarat LUVA:n ja Metsäalan Asiantuntijat METO:n puheenjohtajan Håkan Nystrandin mukaan Ruotsin mallissa on paljon hyvää, mutta niin löyhään malliin hän ei halua.
– Suomen malli pitää laatia omien tarpeidemme mukaan. Vientiteollisuus voisi olla neuvottelujen avaajana. Parasta olisi, jos kaikkien keskusjärjestöjen vientiliitot perustaisivat poolin, joka neuvottelisi vientisektorin työnantajapoolin kanssa.

– Palkankorotustaso asettuisi tasolle, joka vastaisi koko vientiteollisuuden näkymiä. Se olisi parempi ratkaisu kuin että yksittäinen palkansaajaliitto ja yksittäinen työnantajaliitto avaisivat palkkakierroksen. Lisäksi poolien sopima korotustaso ankkuroisi keskusjärjestöt tietyllä tavalla mukaan. Muut liitot tulisivat mukaan sopimusalakohtaisesti.
– Korotusneuvottelut tulisi käydä samassa aikaikkunassa. Sopimuksen pitää sopia kunkin ajan vaatimuksiin ja vastata sen tarpeita.

– Paikallisiin neuvotteluihin pitää olla aina työehtosopimuksen valtuutus. Tasapainoa voidaan lisätä luottamusmiesten koulutuksella, ajankäytöllä, tiedonsaannilla ja liiton asiamiesten osallistumisella. Jos nämä eivät ole kunnossa, paikallinen sopiminen ei etene.
– Meillä on monien vuosien kokemus, että paikallinen sopiminen voi onnistua.

Teksti: Birgitta Suorsa, UP

Lisää aiheesta tulevassa STTK-lehdessä.